Verkkouutiset

Jonojen pidentyessä ja koronaepidemian kuormittaessa julkista terveydenhuoltoa kysyntä yksityisiin terveyspalveluihin on kasvanut. LEHTIKUVA/HANNA MATIKAINEN

Kela-korvausten nosto avittaisi jonojen purkua

Työterveys tulisi lääkäriyritysten mukaan ottaa mukaan kolmanteen rokotuskierrokseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Kela-korvausten määräaikaisella ja merkittävällä nostolla koronaepidemian aiheuttamat jonoja saataisiin purettua ja tulevat hyvinvointialueet pääsisivät aloittamaan puhtaalta pöydältä, Lääkäripalveluyritykset LPY ry:n varapuheenjohtaja ja Terveystalon johtava ylilääkäri Petri Bono sanoo.

LPY on koko koronaepidemian muistuttanut, että yksityisen sektorin ottaminen mukaan koronatalkoisiin helpottaisi painetta julkisella sektorilla, eikä hoitovelka paisuisi hallitsemattomaksi.

Viime vuonna pelkästään suun terveydenhuoltoon syntyi hoitovelkaa 1,1 miljoona käyntiä, jonka purkamisen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL arvioi kestävän jopa kolme vuotta.

LPY:n mukaan hoitoon pääsyä voitaisiin parantaa ja hoitojonoja lyhentää ostopalveluita ja palveluseteleitä hyödyntämällä. Kelan-korvauksen nostolla pystyttäisiin purkamaan julkisen sektorin paineita esimerkiksi juuri suun terveydenhuollossa.

Jonojen pidentyessä ja koronaepidemian kuormittaessa julkista terveydenhuoltoa kysyntä yksityisiin terveyspalveluihin onkin kasvanut. Esimerkiksi yksityisessä syöpäsairaalassa Docratesissa kotimaisten potilaiden määrä on kasvanut vuodessa 30 prosenttia. Samaan aikaan Syöpärekisterin alustavien tietojen mukaan syöpiä todettiin viime vuonna 1[nbsp]200 vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Myös koronarokotuksissa työterveys on toistaiseksi jätetty ulkopuolelle. LPY:n toiminnanjohtajan Ismo Partasen mukaan viimeistään kolmannen rokotuskierroksen toteuttamisessa myös yksityinen työterveys tulee ottaa mukaan.

– Jos työpaikoilla vielä jossain välissä tullaan vaatimaan koronapassia, niin työterveys on luonteva ja tehokas kumppani rokotuksiin, Partanen muistuttaa.

Realismia palvelulupauksiin

LPY julkaisi torstaina teesinsä ensi tammikuun aluevaaleihin. Yksityisen sektorin hyödyntämisen lisäksi järjestö kannustaa uusia hyvinvointialueita antamaan realistisia palvelulupauksia sekä huolehtimaan veroeurojen tehokkaasta käytöstä.

– Soten runkolait mahdollistavat enemmän kuin rajaavat. Uudistuksen myötä voimme rakentaa uutta ja purkaa toimimatonta vanhaa. Hyvinvointialueilla on nyt erinomainen tilaisuus uudistaa hallintorakenteiden lisäksi myös palveluprosessit ja toimintamallit, ottaa käyttöön uutta teknologiaa sekä lisätä palveluntuottajien välistä tervettä kilpailua, Lääkäripalveluyritykset ry:n hallituksen puheenjohtaja ja Ilpo Tolonen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)