Bostonissa työskentelevä onkologi Robin Schoentaler kirjoittaa Business Insiderissa perheensä kiitospäivänä pitämästä päivällisjuhlasta.
Schoentaler kertoo saaneensa koronaviruspandemian seurannasta pakkomielteen. Hän ahmii aiheeseen liittyvää tutkimusta ja kertoo aktiivisesti lähipiirilleen uusimmat tiedot.
Hänella on kaksi poikaa, Mackenzie, 24, ja Cooper, 21, jotka noudattavat ”covid-tietoisuutta” huolellisesti arjessaan: työskentelevät ja opiskelevat etäyhteyksillä ja pysyttelevät pienessä sosiaalisessa kuplassa.
− Näistä syistä päätimme pitää tieteeseen pohjautuvan ”niin turvallisesti kuin mahdollista” -kiitospäiväjuhlan ja seurata tarkasti kaikkia turvaohjeita, joista olin opiskellut, Schoentaler kertoo.
− Pidimme juhlan pienenä (vain me kolme), pidimme sen lyhyenä (kaksi tuntia) ja minimoimme keittiössä vietetyn kokkausajan. Söimme ikkunat ja ovet auki sekä tuulettimet päällä. Pojat istuivat kaukana toisistaan ruokailuhuoneessa ja minä söin keittiössä. Olimme lähekkäin vain muutaman sekunnin, kun otimme kuvia, silloinkin maskit kasvoilla, hän jatkaa.
Schoentalerin mukaan he pitivät maskeja koko ajan lukuun ottamatta ruokailuaikaa.
− Kaikki meni täydellisesti. Mutta sitten lauantaiaamuna Kenzie lähetti minulle viestin: ”Eeeeli minulla on huonoja uutisia”.
Puolen minuutin kuluttua hän lähetti jatkoviestin:
− Oloni on karmiva.
Schoentaler sanoi heti tietäneensä mistä on kyse.
− Hänellä oli koronavirustauti, mikä tarkoitti, että hän oli kiitospäivänä tartuttava. Kaikki mitä pystyin ajattelemaan oli: Miksi, miksi emme vain peruneet kiitospäivän juhlaa tänä vuonna? Oli liian myöhäistä pysäyttää tsunamia, joka eteemme oli tulossa.
Kenzie sai positiivisen tuloksen koronatestistä myöhemmin samana päivänä. Hänen oireensa olivat tyypilliset: kuumetta, lihassärkyä ja päänsärkyä. Hän myös menetti haju- ja makuaistinsa.
− Tämä on juuri se, miten koronavirus leviää: Henkilöllä, kuten rakkaalla pojallani, voi olla se, hän voi olla tartuttava, mutta hänellä ei välttämättä ole olleenkaan oireita eikä aavistustakaan päiviä ennen kuin tulee kipeäksi. Tämä oli syy, miksi olimme niin huolellisia kiitospäivänä. Tiesimme, että joku meistä voisi olla oireeton tartuttaja. Meillä ei ollut mitään syytä olettaa, että näin olisi, mutta emme voineet olla varmoja.
Kenzie oli ollut huolellinen jo ennen kiitospäivää. Hän oli ollut tekemisissä viiden ystävänsä kanssa, jotka kaikki olivat saaneet negatiivisen testituloksen hiljattain. Hän myös teki ostoksia varovaisesti vain muutamassa avarassa kaupassa.
− Mutta ”pieni ystäväkupla” osoittautui oksymoroniksi. ”Pääasiallinen kuplaantuminen” ei ole tarpeeksi. Koronavirussäännöissä ei ole oikoteitä, ei taipumista.
Schoentalerin kiitospäiväjuhlalla oli onnellinen loppu.
− Osoittautui, että tekemämme varotoimet tepsivät. Cooper ja minä olemme koronanegatiivisia. Kenziellä oli raskas viikko, mutta hän on parantumassa.
− Mutta oliko perheen kokoontuminen kurpitsapiirakalle sen arvoista? Oliko sen arvoista, että Kenzie joutui kokemaan syyllisyyttä meidän altistamisestamme? Oliko sen arvoista, että odotimme ahdistuneina testituloksia ja jatkuvasti tekstasimme toisillemme kyselläksemme oireista? Aionko enää koskaan pitää kiitospäiväjuhlaa keskellä pandemiaa? En todellakaan.
Entä yhteistä joulunviettoa 2020?
− Ei missään nimessä. Ei pienintäkään mahdollisuutta.
