Verkkouutiset

Lääkäri vetoaa koronaa levittäviin nuoriin: Olette riskialttein ryhmä

Tartuntaryppäitä on linkitetty nuoriin aikuisiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Japanissa alkuvuodesta havaituista sairaanhoidon ulkopuolisista koronatartuntaryppäistä noin puolet sai alkunsa nuorista aikuisista.

Yhdysvaltain tartuntatautivirasto CDC:n julkaisemassa tutkimuksessa analysoitiin 61 tartuntarypästä. Ryppääksi arvioitiin yli viiden tartunnan tapaukset. Jatkotartuntoja ei huomiotu luvuissa.

Tunnistetuista ryppäistä kahdeksantoista syntyi terveydenhoidon laitoksissa, kymmenen muissa hoivalaitoksissa kuten vanhainkodeissa tai päiväkodeissa, kymmenen ravintoloissa tai baareissa, kahdeksan työpaikoilla, seitsemän musiikkitapahtumissa tai kuoroharjoituksissa ja karaokejuhlissa, viisi kuntosaleilla, kaksi juhlatilaisuuksissa ja yksi lentokoneessa.

Useimmat ryppäistä käsittivät noin viidestä kymmeneen tapausta. Suurin muualla kuin terveydenhoitoympäristössä syntynyt rypäs sai alkunsa konsertista. Siinä tartunnan sai noin 30 osallistujaa, esiintyjää ja keikkapaikan työntekijää. Kaikkein suurin rypäs jäljitettiin sairaalaan. Se käsitti peräti noin sata henkilökunnan ja potilaiden tartuntaa.

Ryppäitä vaikutti tutkijoiden mukaan syntyvän eritoten tilanteissa, joissa ihmiset ovat lähekkäin ja hengittävät kiivaasti tai huutavat ja laulavat. Vastaavaa on kerrottu aiemmissakin tutkimuksissa.

Tutkijat kertovat tunnistaneensa 22 todennäköistä ensitartuttajaa sairaanhoitoympäristön ulkopuolisisten ryppäiden takaa. Heistä puolet oli 20-39-vuotiaita. Tutkijat huomauttavat, että ”ensitartuttajien” ikäjakauma on nuorempi, kuin koronatapausten jakauma yleensä Japanissa.

– Emme tiedä, selittävätkö sosiaaliset, biologiset vai molemmat syyt vanhempien ja nuorempien ihmisten tartuttavuuden eroja, tutkijat toteavat.

Tutkimuksessa huomautetaan myös, että todennäköiset ryppäiden ensimmäiset taudinkantajat vaikuttivat levittävän virusta ja synnyttävän ryppäitä, vaikkei heillä ollutkaan hengitystieoireita.

Harvardin yliopiston kansanterveystutkija, tohtori Eric Feigl-Ding summaa tutkimuksen tuloksia Twitterissä toteamalla, että oireettomat nuoret aikuiset olivat ryppäiden pääasiallinen tartuntalähde.

Hän muistuttaa huomauttaneensa jo aiempien tietojen osoittaneen maaliskuussa, että nuoret aikuiset saattavat olla riskialttein ikäryhmä muiden tartuttamisen näkökulmasta. Tuolloin Feigl-Ding viittasi Etelä-Korean koronatestien tuloksiin ja tapausten ikäjakaumaan. Hän vetoaa nuoriin ihmisiin, että he tiedostaisivat tämän.

– Voitte tuntea itsenne haavoittumattomiksi, mutta ette ole sitä. Sosiaalinen etäisyys ja maskien pitäminen voi tuntua teistä hankalalta, mutta se on tärkeää. Te ja ystävänne voivat pääasiassa voida hyvin, mutta olette kaikkein riskialttein taudinkantajien ryhmä. Ajatelkaa muita, Eric Feigl-Ding sanoo.

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)