Verkkouutiset

Lääkäri Milanosta: Tilanne on kestämätön

Milanoon vaaditaan välitöntä lockdownia, kun koronatartunnat jatkavat kasvuaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Tilanne sekä sairaaloissa että terveydenhuollossa on kestämätön. Tarvitaan välitön ja tehokas lockdown, toteaa Milanon lääkärijärjestön puheenjohtaja Roberto Carlo Rossi yleisradioyhtiö RAI:n mukaan.

– Ei ole olemassa pieniä keinoja ratkaista suuria ongelmia. Ilman jyrkkiä toimia tilanne ei voi kuin pahentua, hän sanoo.

Italiassa on todettu viimeisen viiden päivän aikana 21[nbsp]000-27[nbsp]000 uutta koronatartuntaa päivittäin. Tällä hetkellä lähes 400[nbsp]000 italialaista sairastaa koronaa. Tehohoidossa on yli 2[nbsp]000 potilasta.

Selvästi eniten tapauksia on todettu edelleen Lombardian maakunnassa, jonka pääkaupunki Milano on. Tänään Lombardiassa todettiin lähes 5[nbsp]300 tapausta, sunnuntaina yli 8[nbsp]600.

Myös kuolleisuus on lähtenyt jälleen nousuun ja on ollut viimeisen viikon aikana 200-300 menehtynyttä päivässä. Kaikkiaan koronaan on Italiassa kuollut pandemian alusta lähtien yli 39[nbsp]000 ihmistä.

Maanantaina ilmoitettiin myös, että AS Roman entinen kapteeni ja pelaajatähti Francesco Totti on saanut koronatartunnan. Hänen isänsä kuoli koronaan 12. lokakuuta. Myös Tottin äidillä on koronatartunta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)