X
SULJE MAINOS
T-sairaalan infektio-osasto Turussa. LEHTIKUVA/RONI REKOMAA

Lääkäri ihmettelee päättäjien asennetta: Meidät esitetään vieraan vallan agenttina

Tutkijalääkärin mukaan koronan tukahduttamista ajavia asiantuntijoita ei ole haluttu kuulla.

Sisätautien erikoistuva lääkäri ja Suomen akatemian kliininen tutkija Jukka Koskela kummastelee päättäjien suhtautumista koronaepidemia tukahduttamiseen.

– Miten on mahdollista, että tukahdutus edelleen ymmärretään täydelliseksi yhteiskunnan suluksi? Tämä lienee Ruotsin perintöä. Yhteiskunnan sulku on sekä hybridin että tukahdutuksen epäonnistumisen tulos, Koskela sanoo Twitterissä.

Hän kuuluu Eroon koronasta -asiantuntijaverkostoon. Se on julkaissut koronakriisin aikana toimintasuosituksia sisältäviä muistioita koronaepidemian hoidosta. Verkosto on puoltanut taudin tukahduttamista.

Jukka Koskela viittaa Sitran tällä viikolla julkaisemaan Valtioneuvoston ydin kriisitilanteessa -muistioon. Siinä kurkistetaan koronakriisin hoidon kulisseihin. Toimittaja ja tietokirjailija Matti Mörttinen haastatteli muistiota varten lukuisan joukon keskeisiä vaikuttajia.

Eroon koronasta -ryhmästä todetaan muistiossa yhtäältä, että ”mukana oli yli 50 korkeatasoisen asiantuntijan joukko eri aloilta, muttei yhtäkään infektioepidemiologia”. Toisaalta sanotaan, että ”koronakriisin hoitamisen kanssa tekemisissä olleiden keskeisten virkahenkilöiden joukossa ihmeteltiin ryhmän tarkoitusperiä ja taustaa”.

Lääkäri Jukka Koskela kummastelee päättäjien asennetta.

– Tässä raportissa @eroonkoronasta esitetään kuin vieraan vallan agenttina, toisaalta puhutaan asiantuntijoista. Ruotsin vaikuttaminen toisaalta (entinen miehittäjä) upposi viranomaisiin kuin sulaan voihin. Lopulta raportin mukaan poliitikot ottivat vallan Suomessa, hän sanoo.

Eroon koronasta -ryhmän asiantuntijoihin kuuluu muun muassa lääkäreitä ja oikeus- ja taloustieteilijöitä. Heidän joukossaan ovat muun muassa koronaepidemian selittäjinä tunnetuksi tulleet Helsingin yliopiston professori ja keuhkolääkäri Marjukka Myllärniemi, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS:n diagnostiikkajohtaja ja professori Lasse Lehtonen, New Yorkin Columbian yliopiston systeemibiologian professori ja tutkimusryhmän johtaja Tuuli Lappalainen ja Helsingin yliopiston ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Tuomas Aivelo.

Jukka Koskela kertoo ryhmän pyrkineen vuorovaikutukseen päättäjien kanssa.

– Materiaalit jaettu toimijoille/päättäjille kutsuna. Keskeisiä virkamiehiä lähestytty, ei ole juuri syntynyt keskustelu, vain julkista ihmettelyä. Huomiona, moni muu kyllä tulee keskusteluun, mutta virkamies ei, hän kertoo.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt