Terveydenhuollon työnjakoa ja kiireellistä hoitoa koskeva muutoskeskustelu on vaikuttanut mielikuviin sairaaloista työnantajina pieniä paikkakuntia syrjivästi, kertoo sosiaali- ja terveysministeriön selvitys. Suurin kysymys erikoislääkäripulassa ei ole valmistuvien erikoislääkärien määrä, vaan heidän sijoittumisensa.
Lääkärien määrä suhteessa asukasmäärään vaihtelee Suomessa eri maakuntien välillä merkittävästi. Pohjos-Savossa on lääkäreitä yli kaksinkertainen määrä asukasta kohden verrattuna Kymenlaaksoon.
Lääkärit ovat keskittyneet yliopistollisiin maakuntiin. Rekrytointi maan harvimmin asutuille alueille ja kaksikielisille alueille on koettu haastavaksi jo pitemmän aikaa.
Selvityksen mukaan työnjaon ja päivystyksen muutokset ovat vaikuttaneet jonkin verran erikoislääkärien rekrytointiin. Päivystysuudistuksessa vaativin erikoisalapäivystys koottiin 12 yliopisto- ja keskussairaalaan, joissa ylläpidetään ympärivuorokautista laajan päivystyksen yksikköä. Muissa keskussairaaloissa järjestetään ympärivuorokautinen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteispäivystys.
Vaativaa leikkaushoitoa on keskitetty pienistä sairaaloista maakuntien keskussairaaloihin ja edelleen yliopistosairaaloihin. Samalla erityisesti erikoislääkäreiden työn vaativin osuus on siirtynyt suuriin sairaaloihin.
Täyttämättömien erikoislääkärivirkojen ja erikoistuvien virkojen osuus vaihteli sairaanhoitopiireissä 0-15 prosentin välillä vuosina 2014-2018. Paras tilanne oli yliopistosairaanhoitopiireissä. Muissa laajan päivystyksen sairaaloissa vaje oli keskimäärin noin kymmenen prosenttia. Keskussairaaloissa, joissa ei ollut laajaa päivystystä, vaje oli yli 12 prosenttia.
Päivystyksessä tarvittavien erikoisalojen rekrytointitilanne näytti huononevan vuosina 2016-2017 vuodesta 2015, mutta vuonna 2018 trendi ei enää jatkunut.
– Tilanne on tasaantunut, mutta pienten sairaaloiden lääkäripula on jäänyt korkealle tasolle. Lääkärit näyttävät haluvan työskennellä suurissa sairaaloissa, joissa on laaja työyhteisö, selvityksessä todetaan.
Erikoisalojen välinen vaihtelu täyttämättömien virkojen osuuksissa on suurta. Kaikissa muissa kuin yliopistosairaanhoitopiireissä on useita erikoisaloja, joissa rekrytointi oli koko tarkasteluajan haasteellista esimerkiksi fysiatrian, geriatrian, radiologian ja psykiatrisilla aloilla.
Jotta erikoislääkärien saatavuus ja erikoissairaanhoidon palvelujen kattavuus voitaisiin taata, selvityshenkilö O.-P. Lehtonen esittää, että rajaa yliopistollisen sairaanhoitopiirin ja muiden sairaanhoitopiirien välillä häivytetään.
– Erityisvastuualueen sairaanhoitopiirit toimisivat yhtenäisenä henkilöstön rekrytoijana ja yliopistollisen sairaalan ja yliopiston välistä yhteistoimintaa erikoislääkärikoulutuksessa tiivistettäisiin. Lopputavoitteena on, että yliopistollista sairaalaa ylläpitävät sairaanhoitopiirit vastaavat erikoislääkärien saatavuudesta ja erikoissairaanhoidon palveluiden kattavuudesta alueellaan.
