Säilörehua paaleissa maalaismaisemassa Espoossa 25. kesäkuuta 2019. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Korona vaikuttanut tilojen tuotantoon

Kolme neljästä yrityksestä kokee tilanteen aiheuttavan normaalia enemmän tuotantohuolia.

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n yhdessä kumppaniensa kanssa tekemän kyselyn mukaan koronapandemia on vaikuttanut maa- ja puutarhatilojen tuotantopanosten saatavuuteen tai tuotantoon 60 prosentilla vastanneista tiloista.

Vastanneista yrityksistä 75 prosenttia kokee koronatilanteen aiheuttavan normaalia enemmän huolta jonkin tuotantoon liittyvän asian suhteen.

Yleisimmät vaikutukset ovat kyselyn mukaan olleet hengityssuojainten ja suojakäsineiden sekä kausityövoiman saatavuusongelmat, tietoliikenneverkkojen ruuhkautuminen sekä yrityksen talouden ja rahoitusaseman vaikeutuminen. Myös varaosien toimitus koneisiin ja laitteisiin on hidastunut.

Maatalouden perustuotantopanosten osalta saatavuus on kuitenkin tähän saakka ollut hyvä. Siementen, lannoitteiden ja eläinrehun osalta vain muutama prosentti vastaajista ilmoitti kohdanneensa saatavuuden heikentymistä.

MTK toteutti kyselyn yhteistyössä Svenska lantbruksproducenternals centralförbund SLC:n, Kauppapuutarhaliiton, Hedelmän- ja marjanviljelijäin liiton sekä Kotimaiset Kasvikset ry:n kanssa. Kysely toteutettiin viime viikolla ja siihen vastasi 765 maatila- ja puutarhayritystä eri puolilta Suomea.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt