Verkkouutiset

Kysely: Työllistäminen koetaan kalliiksi ja riskialttiiksi

Yksinyrittäjyyden yleistyminen on ollut työ- ja yrityselämässä 2000-luvun merkittävin trendi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vuosituhannen alussa yksinyrittäjiä oli Tilastokeskuksen mukaan 123[nbsp]000 ja viime vuonna jo 182[nbsp]000. Suomen Yrittäjien jäsenistä noin 58 prosenttia on yksinyrittäjiä.

Suomen Yrittäjien tuoreen Yksinyrittäjäkyselyn perusteella palvelusektori on yksinyrittäjille selkeästi yleisin toimiala. Vastanneista lähes kolme neljästä ilmoittaa toimivansa palvelualalla.

Yleisin yritysmuoto yksinyrittäjillä on toiminimi, mutta osakeyhtiöiden osuus on noussut verrattuna kolme vuotta sitten tehtyyn kyselyyn.

Jo yli puolella yksinyrittäjistä on ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa suoritettu tutkinto. Osuus nousi hivenen edellisestä, kolme vuotta sitten tehdystä kyselystä.

Yksinyrittäjien kasvuhalukkuus on säilynyt korkeana, sillä 67 prosenttia vastaajista ilmoittaa tavoittelevansa kasvua tai pyrkii kasvamaan mahdollisuuksien mukaan. Toimialojen välillä kasvuhalukkuus on korkeinta kaupassa, jossa kasvua tavoittelee noin kolme neljästä vastanneesta.

Tärkeimpinä kasvun keinoina yksinyrittäjät mainitsevat verkostoitumisen kumppaneiden kanssa, uusien tuotteiden tai palveluiden lanseeraamisen ja työntekijän palkkaamisen.

Miksi osa yksinyrittäjistä ei kasvata yritystään?

– Syitä on useita: Yritystoiminta henkilöityy yrittäjään itseensä, eikä omaa työaikaa voi rajattomasti lisätä. Lisäksi työllistäminen koetaan kalliiksi ja riskialttiiksi, toimialapäällikkö Mika Hämeenniemi Suomen Yrittäjistä sanoo.

Ne vastaajat, joilla oli joskus ollut työntekijä, kokivat työllistämisen riskin ja kalleuden yrityksen kasvua rajoittaviksi tekijöiksi useammin kuin ne vastaajat, jotka olivat toimineet koko ajan yksin.

– Kokemus ei ole tullut tyhjästä. Työmarkkinarakenteilla on merkittävä ohjaava vaikutus siihen, halutaanko työtä yrityksissä teettää työsuhteessa vai toimeksiantona vai jätetäänkö työ tekemättä kokonaan. Päättäjien kannattaa helpottaa työllistämistä, Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellstén sanoo.

Puolet tienaa alle 2000 euroa kuukaudessa

Yksinyrittäjien tulotaso on pysynyt suunnilleen samalla tasolla kuin edellisessä kyselyssä: Kyselyyn vastanneista yksinyrittäjistä 48 prosenttia ansaitsee kuukaudessa alle 2[nbsp]000 euroa. Kolme vuotta sitten tehdyssä edellisessä kyselyssä heitä oli 51 prosenttia, eli osuus on pienentynyt kolme prosenttiyksikköä.

Noin joka neljäs kaikista vastanneista kertoo tekevänsä töitä keskimäärin yli 50 tuntia viikossa. Vain joka viides ilmoittaa viettävänsä lomaa vuosittain neljä viikkoa tai enemmän.

Jaksamisessa yksinyrittäjät jakautuvat lähes kahtia. 47 prosenttia vastasi, että jaksamisen haasteita ei ole ollut missään vaiheessa. Hieman yli puolet puolestaan kokeneensa jaksamisen haasteita. Yksinyrittäjät hakevat apua jaksamiseen eniten läheisiltään ja yrittäjäkollegoilta.

Noin joka viides kyselyyn vastanneesta kertoi, että perheeseen kuuluu alle 12-vuotias lapsi, jonka syntymän aikaan vastaaja oli yrittäjänä. Tästä ryhmästä 38 prosenttia ei pitänyt perhevapaita lainkaan. Naisista 20 prosenttia ei pitänyt perhevapaita ja miehistä 51 prosenttia.

Perhevapaalla olleista yrittäjä-äideistä vain 27 prosenttia piti pidemmän yhtenäisen vapaan ja 12 prosentilla toimintaa hoiti sijainen. Jopa 61 prosenttia vastaajista jatkoi yritystoimintaa perhevapaan rinnalla.

– Tulosten perusteella erityisesti yrittäjänä toimivien äitien on selvästi vaikeampi pitää perhevapaita kuin työntekijöiden. Yrittäjien asemaa perhevapaissa todella kannattaa parantaa, se on erityisesti lasten etu, Harri Hellstén sanoo.

Näin kysyttiin

Suomen Yrittäjät on toteuttanut jäsenyrittäjilleen suunnatun Yksinyrittäjäkyselyn kolmen vuoden välein, edellisen kerran vuonna 2016.

Kysely toimitettiin sähköpostikyselynä Suomen Yrittäjien yksinyrittäjäjäsenille, jotka ovat antaneet luvan tutkimuskäyttöön. Tiedot kerättiin viikoilla 19-21. Kyselyyn vastasi 1[nbsp]874 yksinyrittäjää. 50,4 prosenttia vastaajista on naisia, 49,0 prosenttia miehiä ja 0,6 prosenttia ei halunnut ilmoittaa sukupuoltaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)