Presidentinlinna LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

AL: ”Kyllä mä voisin syödä sen makkaran pätkänäkin”

Tamperelainen kansanedustaja testasi Linnan juhlien mustamakkaraleivoksen.

Tamperelainen kansanedustaja Mikko Alatalo (kesk.) maistoi Aamulehden mukaan Linnan juhlissa mustamakkaraleivosta.

Linnan juhlien juhlakattauksessa oli mukana myös tamperelaista herkkua. Mustamakkaraa tarjoiltiin leivoksen muodossa. Tummasävyiseen palaan oli yhdistetty vielä puolukan makua.

Alatalon mukaan leivoksessa todella maistui tuttu tamperelainen maku. Lehden mukaan hän nyökytteli päätään maistellessaan uutuusherkkua.

– Kyllä mä voisin syödä sen makkaran pätkänäkin, Alatalo totesi.

Aamulehti kertoo myös, että Tampereen keskustassa pidetty itsenäisyyspäivän juhla ilotulituksineen veti paikalle valtavasti väkeä itsenäisyyspäivän illansuussa.

Poliisin arvion mukaan viiden aikaan iltapäivällä paikalla oli 30 000 ihmistä ja lisää tuli koko ajan.

Kommentit