Verkkouutiset

Kuvat lumipyryisestä liikenteestä: Useita onnettomuuksia

Tiistain vastaisena yönä alkanut sankka lumisade on sotkenut liikennettä Etelä-Suomessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääkaupunkiseudun liikennepäivystäjät ovat jakaneet Twitterissä kuvia (jutun alla) tiistain aamuliikenteestä Kehä III:lta, jossa on tapahtunut useita liikenneonnettomuuksia.

Kuvissa näkyy autojonoja ja muun muassa tieltä suistunut raskas ajoneuvo.

Forecan mukaan lunta tulee alkuviikon aikana osassa maata 30−40 senttimetriä. Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan lumipyryalue voimakkaine sateineen ja tuulineen leviää lännestä maan etelä- ja länsiosaan. Runsainta lumisade on Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla.

Sankan lumisateen lisäksi tuuli on ollut puuskaista, mikä on tehnyt ajokelistä paikoin erittäin huonon.

Pelastustoimen Tilannehuoneeseen oli tiistaina kello aamukuuden ja kymmenen välillä kirjattu tiedot 30 tieliikenneonnettomuudesta ympäri maata.

Helsingin poliisi on jakanut Twitterissä lyhyen GIF-videon Kehä I:ltä Pakilan kohdalta. Sen perusteella liikenne kulki kumpaankin suuntaan hyvin. Poliisi muistuttaa, että ”näin äärimmäisissä olosuhteissa oman ja muiden turvallisuuden vuoksi on pidettävä vähintään 4 sekunnin eli 80 km/ h nopeudella 80 m:n turvaväli edellä kulkevaan ajoneuvoon”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)