Verkkouutiset

Kuva osoittaa: Tuloerot pysyneet vakaana 2000-luvulla

Veronmaksajien Teemu Lehtinen kehottaa kantamaan huolta tulojen yhteismäärän kasvusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Veronmaksajien keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen on jakanut Twitterissä graafin tuloerojen kehityksestä Suomessa vuosina 2000–2017.

Vaikka oppositio on arvostellut hallitusta toistuvasti tuloeroja kasvattavasta politiikasta, ei väitteelle löydy juurikaan tukea Tilastokeskuksen tulonjaon kokonaistilastosta. Suhteellisia tuloeroja kuvaava Gini-kerroin on pysynyt vakaana kuluvan vuosituhannen aikana.

Gini-kerroin oli korkeimmillaan (29,5) vuonna 2007, mutta laski hieman talouskriisin seurauksena. Teemu Lehtinen pitää aiheen tiimoilta käytyä keskustelua erikoisena tuoreiden lukujen valossa.

– Tuloerot puhuttavat. Aihe on tärkeä, mutta harvoin on käytetty yhtä paljon huolestuneita puheenvuoroja asiasta, jossa on tapahtunut yhtä vähän huolestuttavaa, Lehtinen toteaa.

– Enemmän kannattaisi kantaa huolta tulojen yhteismäärän kasvusta ja kehityksestä, jotta jaettavaa riittää jatkossakin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)