Verkkouutiset

Suomen kaikkien aikojen lämpöennätys mitattiin Joensuussa vuonna 2010. Lämpöä oli tuolloin 37,2 astetta. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Kuva näyttää: Tänne 36 asteen superhelle voi iskeä

Helteet muuttuvat päivä päivältä tukalammiksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helteet ovat jähmettyneet Suomen ylle ja lämpötilat jatkavat tulevina päivinä kipuamistaan. Eilen lauantaina elohopea kohosi Heinolassa 30,2 asteeseen myöhään iltapäivällä. Lähipäivinä on hyvinkin mahdollista, että lämpötila kohoaa jopa 33-34 asteen tienoille.

Kaikista kuuminta on Ilmatieteen laitoksen tutkijan Mika Rantasen mukaan tiistaina. Rantanen on julkaissut Twitterissä kuvan, jonka mukaan elohopea saattaa kivuta Suomessa jopa 36 asteeseen.

– FMI MEPS -sääennustusmalli, joka on ennustanut suhteellisen täsmällisesti maksimilämpötiloja viimeisten päivien aikana, ennustaa jopa 36 asteen lämpöä Suomeen tiistaina. Ja 37 astetta Viroon, Rantanen sanoo jakamansa kuvan yhteydessä Twitterissä.

– Tästä tulee mielenkiintoista.

Sääkartan mukaan 36 asteen helle osuisi itäiseen Suomeen. Rantanen huomauttaa, että sama malli ennusti kaksi päivää sitten tälle päivällä 33 asteen hellettä. Hänen mukaansa ennuste näyttää nyt kuitenkin epätodennäköiseltä, mikä voi tarkoittaa, että malli voi yliarvioida lämpötiloja pitkällä, yli kahden päivän aikavälillä.

Sääpalvelu Forecan mukaan tänään sunnuntaina sää saattaa hiukan muuttua juhannukseksi. Matalapaineet lähestyvät Suomea, ja maanantaina vettä tulee isossa osassa Pohjois-Suomea. Keskiviikoksi matalapaineet saapuvat maan etelä- ja keskiosiin, ja sää muuttuu epävakaisemmaksi.

Juhannuksen lämpötilaennusteet lupaavat kuitenkin hyvää. Päivälämpötilat pysyttelevät aurinkoisilla alueilla 25 ja 30 asteen välillä, pohjoisessa 20 ja 25 asteen välillä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)