Verkkouutiset

Kuutta taksikeskusta epäillään kilpailurikkeistä

Kilpailuviranomainen on selvittänyt Kela-kyytejä välittävien yhtiöiden kilpailua rajoittavaa toimintaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Osa Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV:n tutkimista 13 yhtiöistä on selvityksen aikana muuttanut KKV:n ongelmallisiksi arvioimat toimintatavat ja virasto on päättänyt näiden yhtiöiden toiminnan tutkinnan 3.6.

KKV jatkaa vielä kuuden välityskeskuksen menettelyjen tutkintaa. Virasto on myös päivittänyt taksialalle antamaansa ohjeistusta.

Vuonna 2018 toteutetulla taksiuudistuksella aiemmin vahvasti säänneltyä alaa vapautettiin ja luotiin edellytykset markkinaehtoiselle kilpailulle. Tämä houkutteli alalle uudistuksen tavoitteiden mukaisesti uusia yrittäjiä.

Taksimarkkinoilla ilmeni kuitenkin avaamisen jälkeen monia ongelmallisia menettelytapoja, joiden seurauksena markkinat eivät toimi kuluttajien kannalta parhaalla mahdollisella tavalla.

KKV sai taksiuudistuksen jälkeen runsaasti yhteydenottoja taksiyrittäjiltä, joilla oli vaikeuksia saada Kela-kyytejä välityskeskuksilta. Toteutettuaan yrittäjille laajan kyselyn, joka vahvisti yhteydenotoissa esitetyt ongelmat, KKV käynnisti keväällä 2019 tutkinnan välityskeskusten toiminnasta.

– Viraston selvitysten perusteella näyttää siltä, että useiden alueellisten tilausvälityskeskusten toiminta on estänyt tai vaikeuttanut autoilijayrittäjien toimintaa. Tämä on vähentänyt kilpailua taksimarkkinoilla, jolloin myös asiakkaiden valinnanvara on kaventunut, KKV:n johtaja Valtteri Virtanen kertoo.

Tutkinnan aikana suuri osa yhtiöistä on muuttanut ongelmallisia toimintatapojaan. Virasto on päättänyt seitsemän välityskeskuksen – Kokkolan Taksiliikenne Oy, Kuru-Taksi Oy, Pohjanmaan Taksi Oy, PRO-Keskus Oy, Taksi Päijänne Oy, Tampereen Aluetaksi Oy ja Vaasan Ulataksi Oy – tutkinnan.

Kuuden yhtiön toiminnan epäillään edelleen rajoittavan kilpailua.

Epäilyjä syrjivistä ehdoista ja toimintatavoista

Kela-kuljetukset ovat merkittävä tulonlähde monille taksiyrittäjille, ja niiden osuus koko alan liikevaihdosta on kansallisesti jopa 20 prosenttia. Useat havaituista ongelmista vaikuttavat kuitenkin myös tavallisten taksikyytien välitykseen.

Välityskeskukset ovat usein taksiyrittäjien omistamia ja KKV on ensisijaisesti tutkinut välityskeskusten toimintaa keskenään kilpailevien yritysten välisenä kiellettynä yhteistyönä. Välityskeskuksilla on usein hyvin vahva asema perinteisellä toiminta-alueellaan ja taksiyrittäjät ovat usein riippuvaisia paikallisten välityskeskusten välityksen piiriin pääsemisestä.

KKV on tutkinnassaan kiinnittänyt huomiota etenkin seuraaviin ongelmallisiin toimintatapoihin, jotka ovat voineet rajoittaa taksiyrittäjien välistä kilpailua ja hidastaa taksimarkkinoiden avautumista:

• Autoilijoiden pääsyä välityksen piiriin on estetty erilaisilla rajoituksilla ja kiintiöillä. Rajoituksilla on esimerkiksi pyritty varmistamaan se, että välityskeskuksen osakkeenomistajina olevat keskenään kilpailevat taksiyrittäjät voivat turvata liiketoiminnan kannattavuuden myös taksialan kilpailun lisääntyessä.

• Kyytejä ei ole jaettu tasapuolisesti. Kyytien välityksessä on noudatettu erilaisia menettelytapoja, joilla on käytännössä pyritty antamaan tietyn paikkakunnan tai ajovuororyhmän takseille etuoikeus kaikkiin kyyteihin tai osaan niistä.

• Autoilijoita on kielletty ajamasta muille välityskeskuksille. Käytännössä kielto on voinut heikentää taksiyrittäjien tai muiden välitysyhtiöiden toimintaedellytyksiä.

• Taksiyrittäjät ovat sopineet liian laajoista ajovuoroista. Keskenään kilpailevien taksiyrittäjien sopimus päivystysvuoroista ja -paikoista voi rajoittaa taksiyrittäjien toimintamahdollisuuksia. Välityskeskuksilla voi olla tarve varmistaa taksien saatavuus tiettyjen alueiden hiljaisina vuorokaudenaikoina, mutta koko toiminta-alueen kattavat päivystyspaikat ja ympäri vuorokauden voimassa olevat ajovuorot ovat siihen usein tarpeettoman laajoja. KKV on antanut ajovuoroista ja päivystyspaikoista sopimisesta tarkempaa ohjeistusta taksialalle.

KKV jatkaa yhä taksimarkkinoiden kehityksen seuraamista ja puuttuu havaitsemiinsa kilpailunrajoituksiin. Virasto voi ottaa uudelleen käsittelyyn myös nyt tutkinnasta poistettujen yhtiöiden toimintatavat.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)