Löydöksiä kuvataan lupaaviksi tulevien kuulentojen kannalta. LEHTIKUVA / AFP Luis Acosta

Kuusta löytyi vettä

Aiemmin uskottiin, ettei vesi selviäisi kuun aurinkoisilla alueilla.

Kuusta on löydetty vesijäämiä ja jäätä. Asiasta kertovan ABC Newsin mukaan löydökset vahvistettiin kahdessa tänään julkaistussa tutkimuksessa.

Yhdysvaltain avaruushallinto NASA:n Goddardin avaruuskeskuksen tutkimuksessa havaittiin nestemäisiä vesimolekyylejä kraattereissa lähellä kuun etelänapaa.

– Uskoimme ennen tätä, ettei vesi voisi selvitä kuun aurinkoisella puolella, tutkimusta johtanut NASA:n tutkija Casey Honniball kommentoi.

Hänen mukaansa löydös osoittaa, että kuun pinnalla voi olla paljon aiemmin luultua enemmän vettä, ja sitä voi löytyä muualtakin kuin napa-alueilta.

Macquarien yliopiston planeettatutkija Craig O’Neill pitää löydöstä ”isona”.

– Tiedämme, ettei kyse ole vain pienestä määrästä vettä, joka on sidoksissa toiseen mineraaliin vaan sitä on siellä oikeana vesimolekyylinä, O’Neill kommentoi.

Tutkijoiden mukaan tulokset viittaavat siihen, että kuussa on käynnissä prosesseja, jotka luovat ja varastoivat vettä. Eräs mahdollisuus on, että vesi on varastoitunut sulaneisiin kiviin, jotka ovat muuttuneet kristalleiksi pienten meteoriittien iskeytyessä kuun pintaan. Vesi olisi joko tullut kuuhun meteoriiteissa tai sitten syntynyt mineraalien vedystä ja hapesta kivien sulaessa.

Craig O’Neillin mukaan on varsin tavallista, että suuren lämpötilan ja kovan paineen lasiksi muuttamiin kiviin jää vesikuplia.

Vettä sisältävien ”lasihelmien” tutkimukset saattaisivat tutkijoiden mukaan paljastaa, miten kuu tai jopa maa ovat saaneet vetensä.

Toisen maanantaina julkaistun tutkimuksen mukaan kuun napa-alueilla voi olla paljon enemmän vesijäätä kuin aiemmin on luultu. Jää voi myös tulosten perusteella olla verrattain helposti tavoitettavissa kuun pinnalta.

Tutkimuksia kuvataan lupaaviksi kuuhun tulevaisuudessa suuntautuvien avaruusmatkojen kannalta.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt