Verkkouutiset

Kuuba sallii yksityisyrittäjyyden laajennuksen

Maan talous on kärsinyt erityisen pahasti koronapandemiasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kuuban työministeri Marta Elena Feito kertoo yksityisyrittäjille sallittujen teollisuusalojen merkittävästä laajentamisesta.

BBC:n mukaan Feito kertoo sallittujen alojen nousevan 127:stä yli kahteen tuhanteen. Feiton mukaan 124 alaa pysyisi suljettuna yksityisyrittäjyydeltä. Hän ei maininnut, että mitkä alat olisivat kyseessä.

Kuuban talous kutistui viime vuonna 11 prosenttia. Maa on kärsinyt kovasti koronapandemiasta. Myös Yhdysvaltain edellisen presidentin Donald Trumpin hallinnon asettamat pakotteet ovat arvioiden mukaan purreet.

Talouden vapauttamista pidetään merkittävänä askeleena. Kuuban talouden yksityinen sektori on tähän asti ollut hyvin kapea. Satojen tuhansien pientilojen lisäksi se on koostunut lähinnä käsityöläisistä, taksikuskeista ja kauppiaista. Suurin osa maan talouden yksityisestä sektorista on sidoksissa matkailualaan, joka on kärsinyt erityisesti pandemiasta ja Yhdysvaltojen asettamista pakotteista.

Yhdysvaltojen uuden presidentin Joe Bidenin odotetaan pyrkivän parantamaan maan suhteita Kuubaan. BBC:n mukaan ei kuitenkaan ole vielä selvää, kuinka korkealle Biden priorisoi tämän.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)