Kongressitalon kapinallista saartoa ja valtausta seuraavana päivänä Nikki Haley kiteytti republikaanien roolin: Jos me olemme henkilökohtaisen vastuun puolue, meidän on otettava henkilökohtainen vastuu.
Donald Trumpin kaudella vapaan lännen keulassa on venkoillut postmoderni paviaanikuningas. Kaikki ovat saaneet pelätä, milloin ovaalihuoneen valtias taas ryhtyy vastuuta pakoilevaksi suunsoittajaksi, joka käyttää säälimätöntä mielivaltaansa sanoin ja teoin. Pian näemme, onnistuuko hän vielä kerran levittämään kätensä vai palaako hänen poliittinen ruumiinsa tuhkaksi kongressin virkasyytekäsittelyssä.
Kiteytyksessään Haley puki sanoiksi jotakin täysin keskeistä: Vapauden mahdollisuuden moraalisen ehdon, johon liberaalin yhteiskunnan tulisi aina nojata. Nähdäkseni juuri tämän lähtökohdan kirkastaminen on aikamme oikeiston perustehtävä.
Hieman laajentaen voidaan todeta, että vapaa yhteiskunta veltostuu ja muuttuu tarkoituksettomaksi kaaokseksi, jos sitä ohjaa luonnollisen vapauden epätosi oppi. Ei auta, että sen rinnalle tuodaan kollektivistisen vastuun toinen yhtä perusteeton illuusio esimerkiksi hyvinvointivaltion muodossa. Eettisesti, psykologisesti ja oikeudellisesti on selvää, että vain yksilöt voivat ja heidän myös tulee vastata sanoistaan ja teoistaan.
Kun henkilökohtaisen vastuun periaate lakkaa vaikuttamasta, tuloksena on elämän suojelusta luopunut Ruotsin valtionepidemiologi tai kongressitalon valtaajia agitoiva Yhdysvaltojen presidentti. Me ihmettelemme, eivätkö he todella joudu vastuuseen sanoistaan ja teoistaan? Vapaasti harkitsevan järjen silmissä valtion oikeutus asettuu kyseenalaiseksi, jos julkisen vallan käyttäjät eivät ensisijaisesti suojele jokaisen kansalaisen oikeutta elämään.
Minulle niin oikeistoliberaalinen kuin liberaalikonservatiivinen ajattelu ovat eettisen liberalismin ja arvokasta elämää suojaavien traditioiden vaalimista ja kehittämistä. Suomalaisessa puoluekentässä sivistysporvarillisen kokoomuksen voisi toivoa vaalivan tätä linjaa. Vastuu tulee aina ensin, koska vain se luo järjestystä, sivilisaatiota ja sääntöjä, joiden puuttuessa eläimelliset laumavaistot ottavat vallan. Politiikassa henkilökohtaisen vastuun puute voi nopeasti johtaa kohtalokkaisiin tekoihin. Joku asettuu lain ja järjestyksen ylä- tai alapuolelle ja panee toimeksi.
Miksi tammikuun kuudes oli vallankaappausyritys?
Oliko tammikuun kuudentena nähty kongressirakennuksen väkivaltainen valtaus ja vaalitulosten vahvistamisistunnon keskeyttäminen suunnitelmallinen vallankaappausyritys vai spontaania hölmöilyä?
Toinen Trumpin kanssa yhteistyötä yrittänyt politiikan asiantuntija Fiona Hill on melko pysäyttävästi todistellut, että kyseessä oli kuin olikin vallankaappausyritys, jota Trump oli valmistellut kuukausien ajan.
Kun vaalitulos 4. marraskuuta alkoi selvitä, vallankaappaaja ryhtyi vastaiskuun julistamalla, että vaalit oli varastettu, vaalitulos väärennetty ja hän oli oikea voittaja. Hän pyrki siis säilyttämään itsellään vallan eli kyseessä oli ”self-coup”. Hill toteaa, että onnistuakseen vallankaappaajan on hallittava asevoimia ja puolisotilaallisia joukkoja, valtakunnallista joukkotiedotusta, oikeuslaitosta, korkeimman hallintovallan elimiä ja lainsäädäntöä sekä saatava vahvaa tukea kansanjoukoilta.
Kohta kohdalta voidaan osoittaa, että Trump todella oli valmistautunut hyvin kaikilla kaappauksen osa-alueilla, mutta työ ei kantanut hedelmää. Esimerkiksi korkeimman oikeuden tuomarit, jotka Trump oli toiveikkaasti nimittänyt, pitäytyivät perustuslain tulkinnassa eivätkä suosineet kaapparin yritystä vaalituloksen mitätöimiseksi. Sama pettymys toistui joka suunnalla sivistynyttä yhteiskuntaa. Yhdysvallat ei ollut kaapattavissa.
Vuosia agitoitu kansanjoukko ei kuitenkaan pettänyt, vaan sen keskuudesta nousi äärioikeistolainen etujoukko, joka teki hyvin ajoitetun, irvokkaan ja alhaisen rynnäkkönsä, jossa viisi ihmistä sai surmansa ja sadalle tuli vammoja.
Viimeisin ja murskaavin pettymys oli tv-tornin eli twitter-tilin menetys, jonka merkitystä kaappaajan lannistamiseksi ei voi liioitella. Itseään ”140 merkin Hemingwayksi” ylistänyt kansanvillitsijä jäi vaille äänitorvea, joka oli ollut hänen suora kanavansa kymmeniin miljooniin nouseville kannattajilleen.
Liberaali demokratia ei kestä säätelemätöntä verkkojulkisuutta
Viime keväänä erittelin tässä samassa blogissa verkon julkaisualustoille ja yhteisöpalveluihin muodostuneen uuden julkisuuden villiä länttä. Väitin että sen säätelemättömyys on koronaakin kovempi uhka liberaalille demokratialle.
Nähdäkseni tämä uhka on nyt toteutunut Capitol Hillin kaappausyrityksessä. Ilman twitteriä ja muiden yhteisöpalvelujen suoraa julkisuutta valheisiin, vedätykseen ja salaliittoteorioihin pohjaava agitaatio ja propaganda eivät leviäisi tehokkaasti ja mediaseksikkäästi omissa kuplissaan, joita mikään tosiasia, laki tai järjestys ei puhkaise.
Liberaali demokratia on menetelmä vallan jakamiseksi tasan kaikkien vapaiden kansalaisten kesken. Edustuksellisiin elimiin valitut saavat vaaleissa määräaikaisen mandaatin hoitaa tätä tasavaltaa. Se joka ei kunnioita vaalitulosta kiistää sen ainoan auktoriteetin, joka tähän vallanjakojärjestelmään sisältyy.
Donald Trump ei vieläkään ole tunnustanut tappiotaan eikä onnitellut voittajaa ja hänellä on miljoonia kannattajia, jotka uskovat puolustavansa vaalien todellista voittajaa ja laillista kansanvaltaa.
Tällaista epäuskottavaa propagandaa ja valtapoliittista hullutusta olemme nähneet kehittymättömissä maissa (Afrikassa, latinalaisessa Amerikassa), mutta tällä vuosituhannella sitä on alkanut esiintyä kehittyneiden länsimaiden piirissä. Väitän, että vitsauksen syynä on uusi verkkojulkisuus. Tänä aikana isoksi tekijäksi ovat nousseet sosiaalinen media ja muu säätelemätön julkaisutoiminta, jonka vaihtelevan tasoisia tuotoksia algoritmit ohjailevat ihmisten seuraamiin syötteisiin.
Verkossa kuka tahansa voi julkaista mitä tahansa kaikille avointa sisältöä minkä tahansa nimimerkin tai valetilin suojista. On luotu valheen ja vedätyksen markkinat, jotka muodostavat uuden ehdon kansalaisten mielipiteistä ja äänistä käytävään valtakamppailuun. Tämä uusi markkinaehto nostaa esiin Trumpin tapaiset poliittiset persoonat, joita henkilökohtainen vastuuntunto ei rajoita.
Uuden verkkojulkisuuden kurinpalautus on välttätämätöntä
Olen puhunut tästä huolestuttavasta ilmiöstä poliitikoille viimeiset viisi vuotta. Yleensä he vain levittelevät käsiään (melkein kuin huijarin hanuria soitteleva Trump). En kerta kaikkiaan voi ymmärtää, miksi kukaan ei edes yritä ajaa julkaisijan vastuuta verkkojulkisuuteen. Sehän kuitenkin on traditionaalisen sananvapauden ja julkaisemisen ytimessä.
Julkaisijan (päätoimittajan tai kustantajan) vastuu on todella hyvä periaate ja sen turvin me olemme selvinneet hyvin perinteisessä mediassa. Kunnianloukkauksia, valheita ja kapinaan yllytyksiä ei haluta julkaista, koska niistä joutuu vastuuseen. Miksi ihmeessä pitäisi hyväksyä, että joku uusi julkisuuden alue (vain teknologiana uusi) on jotenkin vapaa siitä eettisestä, kulttuurisesta ja oikeudellisesta sääntelystä, joka koskee perinteistä mediaa?
Kummastelen, miksi tämä ei ole puheenaihe esimerkiksi eduskunnassa. Ovatko poliitikot huomaamattaan langenneet siihen itsepetokseen, että välitön huutelu twitterissä jotenkin parantaa edustuksellisen demokratian toimintaa? Asiahan on juuri päinvastoin! Ehkä twitteristä on tullut poliitikkojen hunajapurkki, jota kukaan ei halua lukkojen taa?
Kansanvallan kannalta tarpeellisessa sananvapaudessa ei kuitenkaan ole kysymys harkitsemattomasta spontaanista rupattelusta tai huutamisesta, vaan hyvin muotoiltujen mielipiteiden ja argumenttien esittämisestä. Tällainen viitseliäs henkinen toiminta ei synny itsestään. Tarvitaan säännöt, valvonta ja julkaisuviive.
Verratkaamme asiaa liikenteeseen. Kukaan ei oleta, että kaikki aina noudattavat liikennesääntöjä. Kaikki myös tietävät, että poliisin silmä ei valvo aina ja kaikkialla. Silti vain mielipuolisin anarkisti vaatii liikennesääntöjen lakkauttamista.
Sääntöjen vuoksi liikenne on sujuvaa ja turvallista. Sitä sanotaan sivistyneeksi käytökseksi. Jokainen joutuu pitämään tunnemyrskyt sisällään ja korkeintaan painamaan torvea. Näin pitäisi toimia myös netin viestiliikenteessä.
Uuden verkkojulkisuuden kurinpalautus ja sääntely ovat liberaalin demokratian kohtalonkysymys.
Ellei tunnistautumista, julkaisijan vastuuta, kunnioittavan ja kohteliaan vuorovaikutuksen käytössääntöjä sekä liikennepoliisin tuntuvaa läsnäoloa ja rikesakkoja tuoda tähän uuden ja hyvin vaikutusvaltaisen julkisuuden alueelle, me tulemme myös vakiintuneissa demokratioissa näkemään parlamenteissa ja valtiojohdossa lisää suuruudenhulluja itsevaltiaita ja heidän vallankaappausyrityksiään, jotka uhkaavat kansanvallan vakiintuneita muotoja ja herättävät riemastusta läntisen vapauden vihollisissa.
Minun silmissäni Nikki Haleyn peräänkuuluttama henkilökohtaisen vastuun puolue on siis se, joka tuo lain ja järjestyksen verkkojulkisuuden villiin länteen ja siten pelastaa liberaalin demokratian.
