Verkkouutiset

Kurdijohtaja HS:lle: Suomella kolme vaihtoehtoa kotiuttamiseen

Kurdijohtajan mukaan palautuksista on tarkoitus neuvotella lähiaikoina.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen kanssa al-Holin suomalaisten palauttamisesta neuvotteleva kurdijohtaja Abdulkarim Omar sanoo Helsingin Sanomille, että Syyrian al-Holin leirin lapsia ei voi erottaa äideistään pakolla.

Omarin mukaan Rojavan hallinnon näkemys on, että lasten erottaminen huoltajastaan leirioloissa pakkokeinoin olisi laitonta, kansainvälisten sopimusten ja lasten oikeuksien vastaista.

– Euroopan valtiot eivät suostu ottamaan aikuisia naisia takaisin. He haluavat vain lapsia, mutta me emme voi erottaa lapsia äideistään pakolla. Jos jokin Euroopan maa haluaa ottaa kaikki kansalaisensa, naiset ja lapset yhdessä, se kyllä sopii meille, Omar sanoo HS:lle.

Mikäli Suomi haluaa tehdä al-Holin leiriltä palautuksia, on vaihtoehtoina, että Suomi koitiuttaa ainoastaan leirillä olevat orvot. HS:n tietojen mukaan leirillä on kaksi nuorta orpoa ja ainakin kaksi lasta, jotka ovat tähän rinnastettavassa tilanteessa.

Orpojen lisäksi voidaan harkinnanvaraisesti kotiuttaa vakavasti sairaita lapsia. Kotiuttaa voidaan myös lapsia, joiden luovuttamiseen heidän äitinsä leirillä antaa kirjallisen luvan.

Mikäli vanhemmat eivät anna palautuksiin kirjallista lupaa, on vaihtoehtona kotiuttaa kaikki 11 aikuista suomalaista naista ja heillä olevat yli 30 lasta.

HS:n tietojen mukaan Koillis-Syyriassa on vangittuna myös kaksi suomalaista miestä, joita epäillään Isisin taistelijoiksi. Heidän tuomisensa Suomeen ei ole esillä nyt käytävissä neuvotteluissa.

Abdulkarim Omarin mukaan Koillis-Syyrian Rojavan alueen epävirallisella hallinnolla ei ole vielä sopimusta Suomen kanssa al-Holin leirillä olevien suomalaisten kotiuttamiseksi. Neuvotteluja palauttamisesta on tarkoitus käydä lähiaikoina.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)