Espanjantauti tappoi vuosina 1918-20 kolme-viisi prosenttia maailman väestöstä. Suomeen pandemia tuli pahimpaan mahdolliseen aikaan. Wikimedia Commons CDC/Dr. Terrence Tumpey/Cynthia Goldsmith

Kun kuolleisuus ylitti kaiken ennustetun

Maailmanhistorian pahin influenssapandemia espanjantauti tappoi 1918 kaikkiaan 25000 suomalaista.

Filosofian maisteri Pentti Mäkelän tutkimusteos Vuosien 1917-19 kulkutaudit, espanjantauti ja vankileirikatastrofi (Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 16/2007) -tutkimus sisältää laajasti yksityiskohtaisia selvityksiä ajan tautiepidemioiden seurauksista ja kuolleisuudesta.

Seuraavat ovat otteita tutkimuksen eri kohdista.

* Politisoiduista näkökulmista oli erityisen hankala nähdä sitä, että väestön korkea kuolleisuus espanjantautiin ajoittui Suomen historian kulussa sattumanvaraisesti. Rauhanajan oloissa, esimerkiksi Tanskassa ja Ruotsissa, taudin ilmaantuminen voitiin laskea sattumaksi, mutta ei sisällissodan jälkeisissä oloissa. Haavoittuneiden jälkikuolleisuus ja tautien leviäminen rintama- ja vankileirioloissa ovat vieläkin arka kansallinen aihepiiri, vaikka sisällissotaan osallistuneiden suomalaisten miesten kohtalot eivät juurikaan poikenneet suurvalta-armeijoiden miehistön kohtaloista Euroopan itäisellä puoliskolla.

* Espanjantaudin epidemiajaksona 1918-1919 sairastuvuuden yhtäkkinen suuri nousu esti lievien sairaustapausten ja lievin oirein ilmenevien tautien rekisteröinnin, etenkin kun potilaiden tutkintaa oli priorisoitava. Normaalioloissa hävinneiksi laskettuja ja sotaoloissa uudelleen levinneitä tartuntatauteja oli usein hankala tunnistaa virkamatkoilla pelkkien ulkoisten oireiden perusteella tai muiden viranomaisten antamien kuvausten perusteella. Sotaoloissa Euroopan itäpuoliskolla yleisesti levinneiden kulkutautien tunnistaminen osoittautui alun alkaen hankalaksi jopa pitkän virassa toimineille lääkäreille.

* Maallikoiden tautikäsityksistä kehittyi elintarvikepulaan kytkeytynyt tarinaperinne (folklore).

* Vankileirikuolemien arkaluontoisin osa koski sitä, mitä voitiin pitää normaalina ja mitä pidettiin epänormaalina. Kesällä 1918 vangittujen punaisten normaalikuolleisuus oli seuraavan vuoden aikana väistämättä sama kuin koko väestöstä satunnaisesti valitussa 20-40-vuotiaista muodostuneessa miesjoukossa… Sen lisäksi tuli espanjantautikuolleisuus.

* Vankien ja heidän omaistensa (subjektiivisesta) näkökulmasta jokaista kuolemantapausta pidettiin vankeusolojen välittömänä seurauksena. Esimerkiksi 1920-luvun alussa painettujen ”luokkasodan uhrien muistoalbumin” nekrologien näkökulma perustui ajatukseen voittajan kostosta tai vähintään ”tuottamuksellisista kuolemista”. Infektiosairauksien aiheuttamat kuolemantapaukset rinnastuivat siten teloituksiin. Tilastolliset kuolevuusennusteet olivat tuntematon asia, vaikka ne koskivat myös vankeja. Kuolemanriskiä kohottavat tekijät eivät voineet riittää lähiomaisille selitykseksi. Sisällissodan jälkeisissä olosuhteissa oli mahdotonta ymmärtää, että tuhansia vankeja voisi kuolla pandeemiseen influenssaan.

Rokotuksia oli
vastustettu

* Piirilääkäri Henrik Holmströmin mukaan ”jonkunlainen vastustushenki rokotusta vastaan” oli kasvanut, minkä suurimmaksi syyksi hän mainitsi sosialistisen sanomalehdistön kiihotuksen. …Yleiseksi tulleen väitteen mukaan lapset tulivat rokotuksesta kalpeiksi ja heikoiksi.

* Tulirokkoon ei ollut Lahden kaupungissa kuollut vuosikausiin yhtä ainoata henkilöä, mutta nyt sairaus päättyi usein kuolemaan.

* Vankisairaalatoiminnot potilaineen jäivät yleisesti kesäkuussa 1918 paikalleen, sillä piirilääkärit eivät antaneet lupia tarttuvia kulkutauteja sairastavien siirtämiseen. Esimerkiksi Kouvolan vankisairaala toimi toista kuukautta vankileirin lakkauttamisen jälkeen, koska potilaita ei voitu siirtää aiheuttamatta ulkopuolisille tartuntariskiä.

* (Toukokuun 1918 alkupäivinä paenneiden) Kulkutautien näännyttämien punaisten joukkoantautumisen jälkeen tohtori Kalaja tutki pakolaiset. Lahden ja Kymin-Kotkan seudun eri kokoomapisteistä tai -leireistä koteihinsa palanneet sotapakolaiset toivat toukokuussa 1918 kurkkumätä- ja tulirokkoepidemian Satakuntaan.

* Ravinnonpuutteen aiheuttama ”vastustuskyvyn alentuminen” tuli myös Tilastollisen päätoimiston väestötilastossa viralliseksi selitykseksi infektiotautien aiheuttamalle kuolleisuudelle. Tämä olettamus oli jo tilastojulkaisun valmistuessa heikosti perusteltavissa, mutta vastasi kansankäsityksiä.

* Siirtotyömaiden kaikki vangit ja pieni vartiosto, usein vain puolijoukkue tai aliupseerin johtama ryhmä asevelvollisia, käyttivät samaa juomavettä ja söivät samaa ruokaa kuin työvangit. Turvallisuusluokituksessa II-luokkaan laskettujen työvankien ravinnon laatu ja kalorivaatimukset olivatkin huomattavasti paremmat kuin ”piikkilanka-aitojen sisään” jääneillä I-luokan (vaarallisilla) vangeilla. … (Kuitenkin) Ensimmäiset verisen ripulin aiheuttamat kuolemantapaukset kirjattiin vankisairaalassa 28.6.1918. Sairastuvissa punataudiksi ilmeisesti luokitellut vaikeat suolistotulehdukset olivat hyvin satunnaisia. Heinäkuun alussa vangit sairastuivat yhtäkkisesti espanjantautiin.

* Suuret työväenlehdet ottivat kantaa rokotuspakkoon kesän ja syksyn 1917 kuluessa, ja tohtori Lybeckin teeseihin nojaten isorokkorokotukset selitettiin niissä yleensä taantumuksellisen lääketieteen opeiksi ”nykyaikaisen lääketieteen” tuloksiin verrattuna. …Lääkäreihin kohdistunut väkivalta selittyikin osittain sillä, että heitä pidettiin tohtori Lybeckin sanoin lasten myrkyttäjinä.

Väistämätön
katastrofi

* Tammelan piiristä löytyi kokonaisia kyläkuntia, joissa työikäisiä miehiä oli tuskin laisinkaan espanjantautiepidemian ulkopuolella.

* Vankien espanjantaudista ei kyetty tietenkään tekemään tilastoja, kun jokseenkin kaikki pääleirien vangit infektoituivat kesällä 1918 parin viikon epidemiajaksona. Vankilaitoksen tilapäissairaaloissa eri tauteihin kuolleille määriteltiin kliininen kuolinsyy, kun taas leirioloissa kuolleilta kuolinsyy jäi yleisesti puuttumaan.

* Ennen antibioottilääkkeiden ja yleisten rokotusten aikakautta yhden tartuntataudin runsaampi esiintyminen tarkoitti käytännössä jonkin toisen taudin syrjäytymistä tai sitä, että taudinaiheuttajat käyttivät toistensa synnyttämiä immuunipuutostiloja tai kudosvaurioita hyväkseen.

* Espanjantauti jäi kesällä 1918 lähinnä taajamien sekä pohjoissuomalaisten asevelvollisten ja punavankien taudiksi… Espanjantaudin ensisijaisesti aiheuttama kuolleisuus ylitti kaiken sen, mikä oli millään ennusteilla odotettavissa.

* Pahin sotaolosuhteista johtunut poikkeama espanjantaudin kohdalla oli tietenkin se, että kasarmioloissa infektoituivat jokseenkin kaikki 60 000 vankia ja myös asevelvolliset. Vankileirikatastrofi oli jossakin muodossa väistämätön, kun useimmat vangitut kuuluivat pahimpaan riski-ikään ja asevelvollisista poiketen he olivat poikkileikkaus miesväestöstä. Perimmiltään kysymys oli siitä, millaisen ylikuolleisuuden pandeminen influenssa saattoi aiheuttaa kehitysmaan väestössä ilman modernin lääketieteen tietämystä ja hoitomenetelmiä.

LUE MYÖS:
Rankka tutkimus 1918 sodasta sivuutettu – näin leireillä kuoltiin
”Vankien pikasiirrolla katastrofi oli valmis”

Kommentit