X
SULJE MAINOS
Koronarokotteita Helsingin Jätkäsaaressa. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

”Kuolemat olisi voitu estää antamalla kolmas rokote ajoissa”

Tilastoja tutkinut Ilkka Rauvola sanoo, että rokotteita tulisi jakaa nykyistä nopeammin.

Tutkimusanalyytikko Ilkka Rauvola katsoo, että kolmannen koronarokotuksen viivästyminen on johtanut turhiin kuolemiin. Hänen mielestään kuolemat olisi voitu välttää, jos rokotukset olisi annettu ajoissa.

– Yli 80-vuotiaiden rokottamattomuudella (koskee kolmatta rokotusta) ja yli 80-vuotiaiden kuolemilla on selvä yhteys. THL olisi niin halutessaan voinut estää suurimman osan yli 80-vuotiaiden kuolemien määrän voimakkaasta kasvusta rokottamalla heidät ajoissa, Rauvola kirjoittaa Twitterissä.

Hän sanoo, että yli 80-vuotiaiden efektiivinen eli todellinen rokotekattavuus alkoi laskea elokuun lopussa. Se tarkoittaa, että heidän saamansa rokotteet vanhenivat eli rokotteen teho alkoi heikentyä. Noin puolitoista kuukautta tämän jälkeen kuolemien määrä lähti jyrkkään nousuun, mitä ei ole tapahtunut muissa ikäryhmissä.

– Yli 80-vuotiailla kuolemien määrän kasvun ja kolmannen rokotuksen myöhästymisen välillä on erittäin vahva 93,5 prosentin korrelaatio.
Rauvola kuitenkin ennustaa, että sama tulee tapahtumaan 70-79-vuotiaiden ryhmässä. Tämä johtuu siitä, että ryhmän saama toinen rokote alkoi vanhentua puolitoista kuukautta myöhemmin kuin vanhemmalla ikäryhmällä.

Rauvola ylläpitää Epidemia.fi-sivustoa, jonne vapaaehtoisvoimin kootaan tietoa Suomen koronatilanteesta. Analyysit nojaavat viranomaisten julkaisemiin tietoihin.

Rauvola laskee, että niistä yli 80-vuotiaista, jotka olisivat voineet saada tähän mennessä rokotteen, on rokotettu vain noin puolet.

Hän arvioi, että kolmas rokote vähentäisi myös vakavasti sairastuneiden määrää. Hän ihmetteleekin THL:n erityisasiantuntija Mia Kontiota, joka Ylellä arvioi, ettei kolmannella rokotteella ole suurta vaikutusta yli 40-vuotiaiden ryhmässä.

Rauvola uskoo, että rokotuksia voitaisiin jakaa nykyistä nopeammin.

– Ongelma on siinä, että rokotukset pyörivät edelleen tyhjäkäynnillä. Kesällä rokotettiin neljä kertaa nopeammin kuin nyt. Miksi nyt ei rokoteta nopeammin?

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt