Suomessa on vuonna 2019 yhteensä 311 kuntaa, joista 107 käyttää itsestään kaupunki-nimitystä. Suomen kunnat ovat kooltaan keskimäärin melko pieniä. Puolet kunnista on liian pieniä vastaamaan lakisääteisistä tehtävistään. Kuntakenttä onkin pantava eduskunnan päätöksin täysremonttiin.
Keskimääräinen kuntakoko vuonna 2017 oli 17 727 asukasta. Kuntien mediaanikoko on 6 146 asukasta, eli puolet Suomen kunnista on asukasmäärältään pienempiä ja puolet suurempia kuin mediaani. Alle 5000 asukkaan kuntia on 134. Tarvitaan noin 5000 asukkaan pohja yläkoulun toiminnallisesti hyvään pyörittämiseen.
Läheskään kaikki Suomen kunnat eivät selviydy tehtävistään perustuslain edellyttämällä tavalla. Kansalaisten tasa-arvo ei enää toteudu. Kyvyttömyydessään järjestää lakisääteisiä palveluitaan, kunnat ovat lähteneet ulkoistamaan niitä. Mihin ihmeeseen kuntaa enää sen jälkeen tarvitaan? Ei mihinkään.
Pahimpia esimerkkejä kuntatilanteen rappiosta ovat vanhustenhuoltoon ja varhaiskasvatukseen liittyvät esimerkit. Ensisijainen vastuu surkeasta tilanteesta on puhtaasti kuntapäättäjillä. Erityisesti nuorten ikäluokkien osalta kehityssuunta näyttää sellaiselta, että kuntakenttä ja kuntien rahoitus on pantava lakisääteisesti uuteen uskoon pikimmiten, eli edessä olevalla hallituskaudella.
Suomessa on 59 kuntaa, joissa on vain yksi koulu. Vuonna 2017 syntyi yli 100 kunnassa alle 25 lasta. Se tarkoittaa kolmannesta kaikista Suomen kunnista. Ei tarvita ennustajan lahjoja siihen, että yksikouluisten kuntien määrä kasvaa entisestään. Kun sote-uudistus on tehty, ei kunnalla ole juuri muuta tehtävää kuin koulutuksen ja varhaiskasvatuksen järjestäminen. Eli kunnanvaltuusto kokoontuu päättämään sen ainoan koulunsa asioista, siis kirjoista ja kynän väristä.
Väestöennusteen perusteella 255 kunnassa nuorten, alle 19 -vuotiaiden lukumäärä vähenee seuraavan 10 vuoden aikana, 112 kunnassa huoltosuhde (vanhuksia ja lapsia 100 työikäistä kohti) on yli sata ja 35 kunnassa väestö vähenee yli 15 prosenttia.
Kun koulutuksesta tulee kuntien tärkein tehtävä, on kuntarakenteen oltava sellainen, että se palvelee tämän tehtävän toteuttamista. Tulevaisuuden kannalta keskeinen kysymys on, miten turvataan varhaiskasvatus ja perusopetus tasalaatuisina ja kaikkialla yhdenvertaisina niin, että hyvät lähtökohdat elämään ja jatkuvaan oppimiseen voi saada jokaisessa kunnassa. Jo nyt on nähtävillä suuria eroja esimerkiksi kielivalikoimassa ja opetuksen määrässä. Toisaalta kasvukeskuksissa opetusryhmien koot ovat muodostuneet monin paikoin ongelmiksi. Lukio- ja ammatillinen koulutus on oltava lähialuepalveluna. Vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen on säilyttävä matalan kynnyksen palveluina kunnissa.
Kuntien itsearviointiin ja tietoon perustuva päätöksenteko tarvitsee tuekseen kunnollisia kriteereitä ja indikaattoreita, mutta niitä ei ole saatavilla. Kuntalaisetkaan eivät saa tietoa siitä, miten oman kunnan koulutus eroaa muiden kuntien tarjoamasta palvelusta. Osa kuntapäättäjistä ei siitä välitäkään.
Hyvä kriteeri kuntarakenteelle on lapsiluku. Sen tulee riittää yläkoulun opetuksen järjestämiseen niin, että monipuolinen opetustarjonta ja kelpoiset opettajat voidaan varmistaa. Tämä tarkoittaa noin 50 lasta / ikäluokka. Valtion pitää ohjata voimakkaalla ohjauksella kuntakenttä tällaiseen kehitykseen. Valtion on otettava myös nykyistä suurempi vastuu koulutuksen ja varhaiskasvatuksen rahoituksesta.
