Verkkouutiset

Kunnat yhä hanakammin mökkiläisten lompakolla

Omakotiliiton tutkimuksen mukaan mökkeily on kallistumassa edelleen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suosituimmilla mökkipaikkakunnilla lomailevat joutuvat maksamaan moninkertaisesti suurempia kunnallisia maksuja kuin vähemmän suosituilla paikkakunnilla, selviää Omakotiliiton tutkimuksesta.

Kalleinta mökkeily on Savonlinnassa, Kuopiossa, Mikkelissä, Paraisilla, Kangasalla, Mäntyharjulla ja Lohjalla. Lähes samat paikkakunnat komeilevat suurimpien mökkipaikkakuntien listalla, sillä eniten mökkejä vuonna 2019 on Kuopiossa, Mikkelissä, Paraisilla, Lohjalla, Savonlinnassa ja Hämeenlinnassa.

Kunnallisissa maksuissa on enimmillään eroa 610 euroa vuodessa. Kunnallisista maksuista tarkasteltiin kiinteistöveroa, sähkömaksua ja jätemaksua.

Eniten kunnallisia maksuja joutuu maksamaan Savonlinnassa, 1 117 euroa, vähiten Oulussa, 507 euroa. Tutkimuksessa vertailtiin 20 Suomen suurinta mökkipaikkakuntaa. Yhteensä niissä on 130[nbsp]000 mökkiä, neljännes koko maan mökeistä.

Oulussa mökkeily oli vertailluista kunnista edullisinta, ja kiinteistövero on ainoana asetettu valtion alarajalla 0,93 prosenttia, kun sallittu vaihteluväli on 0,93−2,0 prosenttia. Myös muut kustannusten nousut ovat Oulussa maltillisella tasolla.

Yleisesti viime vuoteen verrattuna mökkeily on kallistumassa. Keskimäärin kustannukset ovat nousseet 3,5 prosenttia eli 27 euroa. Eniten ovat kallistuneet sähkömaksut, 4,6 prosenttia ja jätemaksut, 4,5 prosenttia.

Parhaillaan käynnissä olevassa jätelain uudistuksessa on suunniteltu, että kunnan mahdollisuus antaa kiinteistönomistajan itse järjestää jätteenkuljetus poistetaan. Jatkossa jätteenkuljetuksen järjestäisi aina kunta.

– Erityisesti vapaa-ajan asumisen kannalta tämä on huolestuttava suuntaus. Mökkiläisen kannalta on tärkeää, että jätteenkuljetus vastaa aitoa tarvetta. Jos jätekuljetuksen voi tilata itse, pysyvät kustannukset hallinnassa, sanoo Omakotiliton puheenjohtaja Ari Rehnfors.

Mökkimatka on tutkimusten mukaan usein lyhyt, ja monet mökkeilevät asuinkunnassaan. Kunnan järjestämä jätehuolto voi tuoda mukanaan joustamattomuutta toimintamalleihin.

– Arkijärjellä ajateltuna se, että jätepussukan vie omaan kotiroskikseen, saastuttaa vähemmän kuin jos pussia varten tilataan erillinen kuljetus. Ilmaston kannalta on haitallista, että jäteauto ajaa tyhjentämään tyhjää sekajäteroskista, toteaa Rehnfors.

Tutkimuksessa vertailtiin mökkeilyn kustannuksia 50 neliön kokoisessa ja 35 vuotta vanhassa mökissä, joka sijaitsee omalla, 4[nbsp]500 neliön tontilla. Mökkiä käyttää neljä henkeä kesällä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)