Verkkouutiset

”Kunnat rappiotilassa” – OAJ haluaa täysremontin

Olli Luukkaisen mukaan läheskään kaikki kunnat eivät selviydy tehtävistään perustuslain edellyttämällä tavalla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kuntajärjestelmä on aikansa elänyt ja rappioitunut, kirjoittaa Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen Verkkouutisten blogissa.

– Puolet kunnista on liian pieniä vastaamaan lakisääteisistä tehtävistään. Kuntakenttä onkin pantava eduskunnan päätöksin täysremonttiin.

Luukkaisen mukaan läheskään kaikki Suomen kunnat eivät selviydy tehtävistään perustuslain edellyttämällä tavalla.

– Kansalaisten tasa-arvo ei enää toteudu. Kyvyttömyydessään järjestää lakisääteisiä palveluitaan, kunnat ovat lähteneet ulkoistamaan niitä. Mihin ihmeeseen kuntaa enää sen jälkeen tarvitaan? Ei mihinkään.

Hänen mielestään pahimpia esimerkkejä kuntatilanteen rappiosta ovat vanhustenhuoltoon ja varhaiskasvatukseen liittyvät esimerkit.

– Ensisijainen vastuu surkeasta tilanteesta on puhtaasti kuntapäättäjillä. Erityisesti nuorten ikäluokkien osalta kehityssuunta näyttää sellaiselta, että kuntakenttä ja kuntien rahoitus on pantava lakisääteisesti uuteen uskoon pikimmiten eli edessä olevalla hallituskaudella.

Luukkaisen mukaan Suomessa on 59 kuntaa, joissa on vain yksi koulu. Vuonna 2017 syntyi yli 100 kunnassa alle 25 lasta.

– Se tarkoittaa kolmannesta kaikista Suomen kunnista. Ei tarvita ennustajan lahjoja siihen, että yksikouluisten kuntien määrä kasvaa entisestään. Kun sote-uudistus on tehty, ei kunnalla ole juuri muuta tehtävää kuin koulutuksen ja varhaiskasvatuksen järjestäminen.

– Kun koulutuksesta tulee kuntien tärkein tehtävä, on kuntarakenteen oltava sellainen, että se palvelee tämän tehtävän toteuttamista.

Luukkaisen mielestä tulevaisuuden kannalta keskeinen kysymys on, miten turvataan varhaiskasvatus ja perusopetus tasalaatuisina ja kaikkialla yhdenvertaisina niin, että hyvät lähtökohdat elämään ja jatkuvaan oppimiseen voi saada jokaisessa kunnassa.

Kuntien itsearviointiin ja tietoon perustuva päätöksenteko tarvitsee tuekseen kunnollisia kriteereitä ja indikaattoreita, mutta niitä ei ole Luukkaisen mukaan saatavilla.

– Hyvä kriteeri kuntarakenteelle on lapsiluku. Sen tulee riittää yläkoulun opetuksen järjestämiseen niin, että monipuolinen opetustarjonta ja kelpoiset opettajat voidaan varmistaa. Tämä tarkoittaa noin 50 lasta / ikäluokka.

– Valtion pitää ohjata voimakkaalla ohjauksella kuntakenttä tällaiseen kehitykseen. Valtion on otettava myös nykyistä suurempi vastuu koulutuksen ja varhaiskasvatuksen rahoituksesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)