Poliitikko Aleksei Navalnyin myrkytys on viimeisin esimerkki Venäjän opposition tai nykyhallinnon kriitikkojen kapeasta elintilasta. Saksassa tehtyjen testien perusteella myrkky kuuluu Novitshok-ryhmään ja on kemialliseksi aseeksi luokiteltava hermomyrkky.
Kyseessä on Neuvostoliiton armeijan luoma myrkky, jonka päätyminen muiden kuin valtiollisten toimijoiden käsiin on äärimmäisen epätodennäköistä. On vahva oletus, että myrkytyksen takana on Venäjä. Todisteiden osoittaminen sen suhteen, kuka käskyn teolle on lopulta antanut, on sen sijaan vaikeampaa. Joka tapauksessa jäljet johtavat Venäjälle.
Navalnyin myrkytyksen lisäksi Venäjän jälki näkyy nyt vahvasti Valko-Venäjällä. Elokuusta lähtien presidentti Aljaksandr Lukašenkan pyrkimys tarrautua tiukasti kiinni vallankahvaan maan johdossa korruptoituneiden vaalien jälkeen on nostattanut suuren vastareaktion valkovenäläisten keskuudessa. Lukašenkan vaikeudet ovat johtaneet tilanteeseen, jossa Venäjälle on avautumassa uutta pelitilaa Valko-Venäjän sisäisiin asioihin.
Nopeasti kehittyviä tilanteita sekä Valko-Venäjällä että Navalnyin kohdalla olisi seurattava nyt tarkkaan. Niiden yhteydessä Venäjä tekee siirtoja, joilla voi olla kauaskantoista merkitystä ja jotka saattavat peittyä lännen välittömien reaktioiden alle.
***
Jo viikkoja jatkuneet mielenosoitukset Lukašenkaa vastaan Valko-Venäjällä ovat osoittaneet voimansa – tosin synkällä tavalla. Mielenosoittajia on pidätetty ja heihin on kohdistettu väkivaltaa Valko-Venäjän turvallisuusviranomaisten toimesta. Samaan aikaan dramaattiset kuvat Lukashenkasta luotiliivit päällä ja rynnäkkökivääri kourassa ovat levinneet.
Asetelmat kovenevat kun protestit jatkuvat, sillä vaikuttaisi ettei presidentti ole luopumasta vallasta. Voimakkaat toimet ja uho mielenosoittajia kohtaan ovat toimineet jo itsessään osoituksena kontrollin karkaamisesta Lukašenkan käsistä. Sama arvio on tehty Venäjällä, jolta Lukašenka on virallisesti pyytänyt apua – ja johon Venäjä tietysti on vastannut myönteisesti. Venäjälle Minskin poliittisten voimasuhteiden kehitys ei ole mitätön asia. Juuri ennen presidentinvaaleja Valko-Venäjän viranomaiset ilmoittivat pidättäneensä venäläisiä tiedustelijoita, epäiltynä pyrkimyksenä vaikuttaa vaalitulokseen. Kun Lukašenkan asema vaalien jälkeen heikkeni nopeasti, Venäjä ilmoitti olevansa valmis tarjoamaan maalle sotilaallista apua.
Valkovenäläinen kansalaisyhteiskunta on osoittanut voimansa, mutta Lukašenkan takertuminen valtaan ja Venäjän geopoliittiset intressit uhkaavat painaa sen toiveet alas. Protestit tarjoavat parhaimmillaan Venäjälle tuhannen taalan paikan vahvistaa vaikutusvaltaa Minskin suuntaan. Viime vuosina Lukashenkan on arvioitu pyrkineen luomaan elintilaa itsensä ja Venäjän välille. Energiakiistat maiden välillä ja Lukašenkan halu torjua uusien sotilastukikohtien avaaminen Valko-Venäjälle on nähty merkkeinä tästä.
Nyt näyttäisi siltä, että Venäjälle on avautumassa tilaisuus asettaa Lukašenkan aseman takaamiseksi jyrkempiä ehtoja maiden suhteiden kehittämiseksi. Tutkija Gustav Gressel on arvioinut, miten vastikkeeksi tuestaan Lukašenkalle, Venäjä voi mahdollisesti vaatia uusia sotilastukikohtia Valko-Venäjälle. Mikäli näin kävisi, kyseessä oli itäisen Euroopan turvallisuusrakenteisiin vaikuttava muutos. Mahdollinen Kaliningradin aseman vahvistuminen uusien tukikohtien seurauksena muuttaisi alueen turvallisuuspoliittisia arvioita niin Venäjän kuin Naton silmissä.
Toki samalla on pidettävä mielessä, että Valko-Venäjän johto on tähänkin saakka ollut Venäjä-myönteinen. Maiden välinen valtioliitto ja sotilaallinen yhteistyö on viime kädessä sanellut reunaehdot. Sikäli emme puhuisi suuresta geopoliittisesta muutoksesta Euroopan turvallisuuden näkökulmasta. Venäjälle Lukašenkan töppäyksistä valuvat saavutukset olisivat ennen kaikkea taktinen saavutus tapahtumista, joiden luonne ei välttämättä alun perin ollut geopoliittinen.
***
Vaikka Lukašenka on asettunut tukemaan Venäjän propagandaa lännen osallisuudesta Navalnyin myrkytykseen, tapahtumien yhteys Minskin mielenosoitusten kanssa lienee korkeintaan epäsuora. Ylipäätään tapauksen perimmäinen syy ja ajankohdan merkitys ovat avoimia kysymyksiä. Niiden ymmärtäminen edellyttäisi varmaa tietoa sen osalta, kuka myrkytyksen tosiasiassa järjesti. Vaikka Navalnyi on jo vuosien ajan ollut erilaisten lokakampanjoiden, pidätysten ja muun häirinnän kohde Venäjällä, hän on toistaiseksi voinut toimia politiikassa tiettyjen Venäjän johdon asettamien reunaehtojen vallitessa.
Huolestuttavin tulkinta Navalnyin myrkytyksen syistä kytkeytyy Venäjän sisäiseen kehitykseen. Venäjällä hyväksyttiin hiljattain uusi perustuslaki, jolla sinetöitiin Putinin jatko maan johdossa kauas tulevaisuuteen. Tutkija Alexander Baunov on huomauttanut, miten Navalnyin tapaus eroaa aikaisemmista myrkytyksistä. Esimerkiksi Alexander Litvinenkon ja Sergei Skripalin tapauksessa kyse oli entisistä KGB:n agenteista, jotka eivät vaikuttaneet Venäjän politiikassa. Baunovin huomioista tärkein onkin se, miten näkyvän oppositiopoliitikon sofistikoitunut myrkytysyritys Venäjän rajojen sisällä kieliä saattaa Kremlin koventuvasta suhtautumisesta oppositioon.
Kun Navalnyin suosio on pysynyt huomattavana, Valko-Venäjän tapahtumat ovat saattaneet avata Kremlille ikkunan toimia. Karun tulkinta on, että myrkytys toimii varoituksena kansannousujen kovenevasta hinnasta. Vaikka Ukrainan vuonna 2014 alkanut sota ei ole suoraan verrannollinen Valko-Venäjän tapahtumiin, sen sisältämät elementit ovat tarjonneet mahdollisuuden arvioida entisten Neuvostoliiton alueiden merkitystä Venäjän sisäpolitiikassa. Ukrainaa ja Valko-Venäjää yhdistääkin kansalaisyhteiskunnan merkittävä mobilisaatio. Mielenosoitusten leviäminen Venäjälle joko omien rajojen tai entisen Neuvostoliiton alueilla on yhä vakavasti otettava uhkakuva Venäjällä, jossa vuoden muun muassa vuoden 2012 Putin-vastaiset protestit ovat vielä muistissa.
Valko-Venäjän tapahtumien ja Navalnyin myrkytyksen yhteyksiä on kuitenkin vaikea osoittaa suoraan. Toisaalta yhtä epämiellyttävää olisi myös se, että myrkytys oli satunnainen teko, Venäjän johdon kontrollin ulkopuolella. Se tarkoittaisi, että Venäjältä vuotaa vaarallisia kemiallisia aseita ulkopuolisten tahojen käsiin. Myös tässä tapauksessa Venäjän johdolta olisi vaadittava perusteellista tutkintaa asian tiimoilta.
Vähintäänkin Navalnyin myrkytys on muistutus Venäjän tavasta pelata kaksin kortein. Venäjä ei epäröi hyödyntää keinoja ja toimijoita, joiden valtiollisen ohjauksen osoittaminen on haastavaa – oli kyseessä sitten vaalihäirintä ja hakkeroinnit, palkkasoturit tai myrkkyiskut niin ulkomailla kuin nykyhallinnon kriitikkoja kohtaan.
***
Sekä Valko-Venäjän tapahtumien, että viimeisimmän myrkytyksen tulisi toimia jälleen herätteenä Euroopalle. Kun Venäjä tekee siirtojaan sille avautuvien tilaisuuksien myötä, EU:ssa olisi kyettävä tekemään nopeita johtopäätöksiä.
Ensimmäiset reaktiot EU:n sisällä koskien Valko-Venäjän tilannetta ovat halunneet korostaa protestien demokraattista luonnetta. Tämä on ollut ymmärrettävää siltä kannalta, että valkovenäläisten perimmäinen motiivi on ollut Lukashenkan vastustaminen eikä suoraan maan kansainvälisen statuksen muuttaminen. Ymmärrettävää myös on, ettei EU:n piirissä ole haluttu julkisesti nähdä tapahtumien geopoliittista luonnetta. EU:lle tilanne on myös vaikea sikäli, että Valko-Venäjä ei ole unionin jäsenmaa tai muutoin poliittisesti EU:n vaikutuspiirissä. Tällöin EU:n toimet sanktioiden ohella Valko-Venäjän kansalaisyhteiskunnan tukemiseksi ja sen kyky helpottaa Venäjältä kohdistuvaa painetta Minskiin ovat lähtökohtaisesti rajatut.
Navalnyin myrkytyksen osalta näkyvimmän roolin reagoinnista on ottanut Saksa. Toistaiseksi EU:n lopulliset toimenpiteet ja mahdolliset sanktiot ovat auki. Saksa on toiminut eturivissä vastausten vaatimisessa Venäjältä ja Berliinistä on kuulunut myös ääniä, jotka ovat vaatineet Nord Stream 2 –kaasuputkihankkeen pysäyttämistä vastatoimena. Toistaiseksi Saksa on hanakasti pitänyt kiinni hankkeen läpiviennistä ja sen torppaamisesta ei ole mitään varmuutta, vaikka paine liittokansleri Angela Merkeliä kohtaan kasvaa.
EU:n reaktiot viime aikaisiin tapahtumiin heijastavat kuitenkin laajempia Venäjä-suhteen ongelmia, jotka ovat muhineet taustalla jo reilun vuosikymmenen ajan. Vaikka Valko-Venäjän tilanteessa olisi eurooppalaisille kyse demokratian puolustamisesta, Venäjälle näin ei suinkaan ole. Taustalla piilevät lännen ja Venäjän merkittävät normatiiviset erot siitä, miten turvallisuus Euroopassa muodostuu. Valko-Venäjän tapauksessa on havaittavissa, että Venäjä on halukas puolustamaan geostrategisia intressejään voimakkaasti. Navalnyin myrkytys puolestaan osoittaa Venäjän demokratian täydellisen pysähdyksen lisäksi sen, miten vahvasti Venäjän nykyhallinnon asema on juurtunut paikoilleen.
Euroopassa havahduttiin viimeistään Ukrainan sodan seurauksena Venäjän haasteen todellisuuteen. EU:n merkittävin yhtenäinen ponnistus Venäjän politiikan muuttamiseksi on siitä lähtien ollut sanktiopolitiikka. Odotettavissa on nytkin, että EU lisännee sanktioitaan Venäjää kohtaan Navalnyin myrkytyksen seurauksena – Valko-Venäjän kohdalla näin on jo menetelty uusien sanktioiden myötä.
Pakotteet ovat välittömänä reaktiona tarpeellisia, sillä ne tarjoavat pikaisen väylän vastatoimille. On kuitenkin toinen kysymys, ovatko pakotteet pitkässä juoksussa olleet EU:lle tehokkain keino hillitä Venäjää. Pakotteet, joita EU on asettanut Venäjälle ovat olleet rajattuja. Niillä ei ole tähdätty Venäjän talouden romauttamiseen ja esimerkiksi venäläisen öljyn ja kaasun kauppa EU-alueelle on jatkunut entisellään. Talouspakotteiden logiikka ei ole yksinkertainen ja niiden vaikutukset ovat hitaita. Ne ovat poliittisesti signaloineet, ettei EU hyväksy Venäjän toimia. Samanaikaisesti ne ovat kuitenkin olleet sen verran maltillisia, etteivät Venäjän ja EU:n suhteet ole ajautuneet täydelliseen kärjistymiseen.
Saksassa virinneet puheet Nord Stream 2 –kaasuputkihankkeen jäädyttämisestä ovat oikeilla jäljillä. Ei ole itseisarvoista turvautua järeisiin keinoihin Venäjän osalta, mutta se, että järeämpiä keinoja harkitaan, on tarpeellista. Vastatoimia harkitessa olisi kuitenkin olennaista, että toimet olisivat sidottuja strategisiin tavoitteisiin. Uusien vaikuttavampien sanktioiden voima jää todennäköisesti laihaksi, mikäli niitä asetetaan lähinnä reaktiivisena toimenpiteenä.
Sisäisen epävakauden luominen Venäjälle rajumpien pakotteiden osalta ei varmastikaan ole EU:n intresseissä, mutta samanaikaisesti on käynyt selväksi, ettei EU:n nykyinen Venäjä-politiikka riitä sellaisenaan Venäjän kurssin kääntämiseen. Ylipäätään unionin jäsenmaiden tulisi aloittaa keskenään laajempi strateginen keskustelu Venäjästä. EU-maiden tulisi arvioida yhdessä, miten ne voisivat hyödyntää tehokkaammin taloudelliset, energiapoliittiset ja sotilaalliset resurssinsa (Naton kanssa) suhteessa Venäjään.
Eurooppalaiset ovat jälleen tienristeyksessä Venäjä-politiikkansa kanssa. Rajumpien keinojen soveltaminen Venäjän kohdalla saattaa kärjistää suhteita entisestään, mutta toisaalta olisi myös pohdittava, mitä riskejä nykyinen lähestymistapa sisällään pitää. Toistaiseksi vaikuttaisi siltä, että Venäjä arvioi saavuttavansa tavoitteitaan paremmin nykyisellä linjallaan. Tämä mielikuva ei saisi ainakaan vahvistua Navalnyin myrkytyksen kohdalla tai etupiiriajattelun voimistamisella Valko-Venäjän kustannuksella.
