Miljardeja lisävelkaa. Ei tunnu missään velanoton hetkellä, mutta on raskas taakka kannettavaksi tulevina vuosina. Niin valtio- kuin yksilötasolla.
Yksilötasolla hyvä esimerkki on velkojen niputtaminen pikavipeillä koron syödessä yhä suuremman osan tuloista. Esimerkkinä valtiontasolta löytyy vaikkapa Kreikka, joka velkaantui korvia myöten ja vuonna 2009 paljastuivat myös Kreikan taloustilastojen vääristelyt. Sen seurauksena muut EU-maat saivat pelastaa Kreikan pelastus- ja tukipaketeilla. Sen jälkeen moni muukin maa sai tukipaketteja Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) ja vakausmekanismin (EVM) kautta. Yritysmaailmassa edessä olisi velkakuorman myötä konkurssi, jolloin rahat eivät riitä velkojen ja laskujen maksuun.
Vaikka korot ovat nyt ennätysalhaiset, mikään ei takaa, että näin on tulevina vuosina. Inflaatio on ottanut laukka-askeleita, ja tästä seuraa normaalisti korkojen nousu. Miten tämän voi välttää? Ainoastaan siten, että velat on sidottu kymmenien vuosien kiinteään, nollan lähellä olevaan korkoon. Silloin voisimme olla hieman huolettomampia tai, jos Euroopan keskuspankki unohtaisi inflaatiotavoitteen ylläpidon ja pitäisi korot alhaalla, eläisimme negatiivisten reaalikorkojen aikaa. Tällöin inflaatio söisi velkavuoria pala palalta.
Entä pitääkö olla huolissaan? Pitää. Jos korot nousisivat prosentilla ja kun kaikki valtion lainat olisivat erääntyneet ja vaihdettu uusiin lainapapereihin, joiden korko olisi prosenttia korkeampi, olisivat korot noin 1,5 miljardia suuremmat. Tai jos korot olisivat kaksi prosenttia suuremmat, korkoja maksettaisiin kolme miljardia enemmän. Entäpä jos kotitalouksilla kehitys olisi sama? Se tarkoittaisi vastaavasti lisäkorkokuluja, joka puolestaan olisi pois muusta kulutuksesta. Tämä taas vaikuttaisi talouskasvuun.
Pääministeri ehdotti, että ilmastoinvestoinnit voitaisiin rahoittaa velkarahalla. Investointi tarkoittaa sitä, että yrityksen laskelmissa investointi aktivoidaan taseeseen ja poistetaan kuluina vaikutusaikana. Tällöin rinnalla kulkee rahoituslaskelma, jossa varmistetaan rahojen riittävyys käyttökuluihin, korkoihin ja lainojen lyhennyksiin sekä mukana on mahdollinen lainatarve.
Tämä taas johtaa pohdintaan, pitäisikö valtion taloutta tarkastella vastaavasti kuin yritysten taloutta. Tehdä tulos-, tase ja rahoituslaskelmat. Silloin päästäisiin aidosti pohtimaan, mikä on investointi, mikä on kulua sekä mitä eriä löytyy taseen ”vastaavaa” -puolella eli omaisuuserät. Samalla se edellyttäisi, että investointien vaikuttavuutta tai tulokertymiä tulisi pystyä aidosti seuraamaan.
Joka tapauksessa lainaa otetaan paraikaa joka ikisellä tasolla lisää. EU:lla alkaa olla useampia velkainstrumentteja, viimeisimpänä elpymisrahat. Samalla nousee paine löytää uusi tulolähteitä EU:lle eli uusia veroja, joilla velkaa hoidetaan. Tästä syntyy riski, miten hallitaan kokonaisveroastetta, kun yritysten ja kansalaisten kukkarolla käyvät veroja keräämässä välillisesti tai välittömästi EU, valtiot, kunnat ja mahdollisesti tämän päälle vielä maakunnat.
EU-maat tarvitsevat tiukkaa taloudenpitoa. Suhdetta velan ottamiseen tulee mieluummin tiukentaa kuin löyhentää. Luottamus yhteiseen EU:hun säilyy, jos kaikki noudattavat samoja taloussääntöjä. Kukaan meistä ei halua rapauttaa uskoa yhteiseen Eurooppaan. Rahahanoja ei saa avata heppoisesti, oikeastaan ei laisinkaan yhteisvastuullisesti. Vastuu oman talouden hoitamisesta tulee olla valtioilla itsellään. Katse pitää olla samalla myös siinä, miten velkaa saadaan lyhennettyä ja korot maksettua. Pidetään kukkaron nyörit sopivalla tavalla kireällä, se on parasta tulevaisuuspolitiikkaa.
