Kuva: Shutterstock

Jarkko Tontti: Kun punavihreys ja trumpismi löysivät toisensa

Blogisarjassa jäljitetään arvoja, jotka lietsovat identiteettipolitiikkaa.

Filosofi Martin Heideggerin mukaan asioista paljastuu jotain oleellista silloin, kun ne vioittuvat, eikä niitä enää voi käyttää niin kuin olemme tottuneet niitä käyttämään. Kun vasara rikkoutuu, eikä sillä enää voikaan naulata, tajuamme välähdyksenomaisesti vasaran vasaramaisuuden ja sen tehtävän tilanteemme kokonaisuudessa. Rikkoutumisessa paljastuu aina paljon muutakin aikaisemmin huomaamatonta kulloisestakin asiayhteydestä. ”Maailma ilmoittaa itsestään”, kuten filosofi asian juhlavasti muotoili.

Koronavirus Covid-19 on muutamassa viikossa rikkonut paljon ympäri maailmaa. Yleensä huomaamattomia asioita on noussut piinaavalla tavalla esiin, koska ne eivät toimikaan kuten ennen, jolloin emme vaivautuneet ajattelemaan niitä. Olen käynyt kuntosalilla säännöllisesti yli kolmekymmentä vuotta. Nyt se ei enää onnistu, ja hämmentyneenä huomaan, kuinka tärkeä merkitys tällä vakiintuneella tavalla minulle onkaan ollut.

Kriisi on aina mahdollisuus, mahdollisuus oppia, mahdollisuus viisastua. Usein kyse on vain unohduksiin painuneen mieleen palautumisesta. Selkein esimerkki on talous ja kansainvälinen, globaali yhteistyö.

Reaalisosialismin ja Berliinin muurin romahtamisen jälkeisinä kolmena vuosikymmenenä ihmiskunta on kokenut ennennäkemättömän vaurastumisen aikakauden, kiitos globalisaation, vapaakaupan ja kapitalismin. Tietysti on tarvittu myös politiikkaa, jolla taataan hyvinvoinnin tasa-arvoisuus, huolenpito niistä, jotka eivät pärjää.

Miljoonat ihmiset ovat muutamassa vuosikymmenessä nousseet äärimmäisestä köyhyydestä ihmisarvoiseen elämään. Jos katsomme muutoksia lapsikuolleisuudessa, lukutaidossa, BKT:ssa tai missä tahansa kehityksen mittarissa, kehitys on ollut valtaisaa.

Tästä huolimatta aivan viime vuosina ihmiskunta on alkanut pissiä omille kengilleen, mitä hyvinvoinnin perustaan tulee. On nähty jo purettujen tullimuurien uudelleen pystyttämisiä ja kauppasotia. Kansainvälistä yhteistyötä on jumitettu eri puolilla maapalloa ja hyvin toimivia järjestelmiä on rikottu, malliesimerkkinä Brexit.

Kiinnostavalla tavalla tällä asialla ovat olleet näennäisesti vastakkaiset poliittiset ääripäät. Vuosituhannen vaihteessa punavihreä globalisaatiokritiikki sai paljon näkyvyyttä Suomessakin. Kovaan ääneen vaadittiin vapaakaupan suitsimista. Tämä oli luonteva jatko sille, että Suomessakin suuri osa vasemmistoliiton ja vihreiden poliitikoista ja näiden puolueiden kannattajista aikanaan vastusti kiivaasti EU-jäsenyyttä. 2000-luvun alkuvuosien globalisaatiokriittinen puuskahtelu ei, onneksi, johtanut käytännössä mihinkään. Kunnes saapui Donald Trump ja kansallismielinen, konservatiivinen oikeisto eri puolilla alkoi panna toimeen taannoisia punavihreitä haaveita.

Tätä kirjoittaessa näyttää hyvin todennäköiseltä, että edessämme on vakava globaali talouskriisi. Pahimmillaan talouskasvun pysähtyminen johtaa suuren mittaluokan inhimilliseen katastrofiin, laajamittaiseen köyhyyteen ja kärsimykseen.

Mutta ei mitään niin pahaa, ettei siitä voisi koitua hyvääkin. Lopputulos rajusta lamasta voi lopulta olla se, että globaalin kapitalismin ja kansainvälisen yhteistyön tuomaa inhimillistä hyvinvointia taas havahdutaan arvostamaan. Tullimuurit, brexitit ja muut nationalistiset kiukuttelut voivat tuoda hetkellistä onnentunnetta joillekin. Mutta kun globaali talous alkaa yskiä kunnolla, hymyt hyytyvät kaikkialla. Kun talous rikkoutuu ja seuraukset näkyvät arjessa, globaaliyhteistyö voi taas alkaa maistua nationalisteillekin. Samaan tahtiin hiljennee laitavasemmiston kapitalismikritiikki, kuten kävi 1990-luvun lamassakin.

Juuri nyt maailma ilmoittaa meille itsestään, tosiaankin. Ja se ilmoitus on muistutus liberalismin saavutuksista, joita toivottavasti ei koskaan pystytä lopullisesti rikkomaan.

Jarkko Tontti

Jarkko Tontti

Kirjoittaja on kirjailija ja oikeustieteen tohtori, poliittisesti sitoutumaton.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt