Kirjoittajan mukaan ydinaseen kehittäminen on näännyttänyt kansan. AFP PHOTO / KCNA VIA KNS - LEHTIKUVA

Pauli Järvenpää: Kun Pohjois-Korea oli Etelä-Koreaa edellä

1970-luvulla kansantulo henkeä kohti Korean niemimaalla oli korkeampi pohjoisessa kuin etelässä.

Mistä syystä jokin kansakunta menestyy ja miksi taas jokin toinen jää yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa kehityksessä jälkeen? Miten on mahdollista, että samoista lähtökohdista liikkeelle lähteneet ja samasta kulttuuripiiristä alkuvoimansa ammentavat kansakunnat voivat päätyä niin hämmentävän etäälle toisistaan?

Nämä kysymykset risteilivät mielessäni, kun jokin aika sitten katselin ympärilleni lähes 20-miljoonaisessa, silmin nähden varakkaassa ja elämää sykkivässä Soulissa, Etelä-Korean pääkaupungissa. Muutaman kymmenen kilometrin päässä pohjoiseen, ”tykinkantaman etäisyydellä”, sijaitsee Pohjois-Korea ja sen rutiköyhä ja nuhruinen pääkaupunki Pjongjang.

Siinä missä Korean niemimaan eteläinen osa on kovaa vauhtia nousemassa kymmenen kärkeen maailman talousmahtien joukossa, ellei jo siellä ole, pohjoinen puolisko elää kituuttaa niin, että maa tarvitsee ruoka-apua ulkomailta nälänhädän estämiseksi. Ja kuitenkin nämä valtiot ovat etnisesti ja kielellisesti samaa kansaa, korealaisia, jotka vasta 1950-luvulla joutuivat poliittisista syistä erilleen toisistaan.

Vielä enemmän tarkkailija joutuu hämmennyksen valtaan, kun muistaa, että 1950-luvun alussa käydyn Korean sodan jälkeen Pohjois-Korea oli se paremmin menestyvä näistä kahdesta Koreasta. Vielä niinkin myöhään kuin 1970-luvun alussa Pohjois-Korean henkeä kohti laskettu kansantulo oli korkeampi kuin Etelä-Korean. Tämän päivän tilanteen valossa tämä tuntuu aika uskomattomalta.

Osa selitystä on löydettävissä näiden kahden maan poliittisista järjestelmistä. Pohjoisessa on vallassa omalaatuinen perhedynastia, Kim Il-sungin perilliset, jotka hallitsevat maata diktatorisen itsevaltaisesti. Kaikki valta on keskitetty pienelle klikille kommunistipuolueen ja sille uskollisen armeijan sisällä. Etelässä on monien sotilasdiktatuurivuosien jälkeen jo 1980-luvun lopulta saakka ollut vallassa  demokraattinen monipuoluejärjestelmä.

Poliittinen järjestelmä tarjoaa varmasti osaselityksen, mutta ei se kaikkea selitä. Pitäähän Kiinassakin valtaa kommunismin nimeen vannova yksi puolue, mutta siitä huolimatta maa tahkoaa hyvinvointia edelleenkin 6-7 prosentin vuotuisen kasvun turvin. Lähimenneisyydessä Kiinan talous kasvoi jopa kymmenen prosentin vuosivauhtia.

Pohjois-Korea on ydinasevalta ja silmin nähden ylpeä tästä saavutuksestaan. Ei niin etteikö Etelä-Korea ydinaseen valmistamiseen kykenisi, mutta se on päättänyt luottaa Yhdysvaltain puolustustakuisiin.

Yhdysvallat taas on presidentti Donald Trumpin johdolla luottanut Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin sanaan ja kärsivällisesti odottanut pohjoiskorealaisten tulevan neuvottelupöytään, jossa vakavien poliittisten neuvottelujen keskiössä olisivat Pohjois-Korean ydinaseet ja niitä kuljettavat ohjusjärjestelmät.

Vielä presidentti Trump jaksaa odottaa, onhan hän ainakin omien sanojensa mukaan maailman älykkäin ihminen, jonka erityisalaa ovat maailman parhaat diilit. Niitä odotellessa uutiset kertovat viime aikoina pohjoiskorealaisten lähes viikottain tekemistä ohjuskokeista. Samalla on liikkunut tietoja, joiden mukaan Pohjois-Korea on kaikessa hiljaisuudessa uudelleen käynnistänyt ohjelman plutoniumin rikastuttamiseksi räjähteiksi.

Voi olla, että presidentti Trumpin tapa hoitaa Kim Jong-un on juuri se oikea: suostuttelua, ylenpalttista kehumista ja julkisia ystävyydenosoituksia. Mitään julkista näyttöä tällaisen taktiikan onnistumisesta ei kuitenkaan toistaiseksi ole. Yhden omalta kannaltaan tärkeän tavoitteen Kim Jong-un on saavuttanut. Hän on uhkailullaan ja ydinkokeillaan osoittanut, että Pohjois-Koreaa ei voi niemimaan poliittisista ratkaisuista työntää syrjään.

Ydinaseen kehittäminen on näännyttänyt kansan ja vienyt siltä vähäisemmätkin terveen ja normaalin kehityksen ainekset. Mutta Pohjois-Korea on ydinasemaana valtio, jota joudutaan kuuntelemaan. Ehkäpä tämä on juuri sitä, mitä Kim Jong-un on toimillaan tavoitellutkin.

Pauli Järvenpää

Pauli Järvenpää

Vanhempi tutkija, International Centre for Defence and Security (ICDS), Tallinna

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt