Verkkouutiset

Kun päivä sisältää 8-10 Teams-kokousta

BLOGI

Ihmiset on paiskattu yhtäkkiä tulevaisuuteen.
Harri Jaskari
Harri Jaskari
Harri Jaskari on Suomen Yrittäjien elinkeinopoliittinen johtaja ja entinen kansanedustaja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronan myötä työpäivän rutiinit ovat ainakin minulla muuttuneet aivan totaalisesti. Nämä muutokset koskevat vain osaa työväestöstä, tosin kasvavaa osaa. Ihmiset on paiskattu yhtäkkiä tulevaisuuteen. Koko ajattelutapa on valtavassa muutoksessa sekä työn että opiskelun suhteen.

Nykyisin minun päiväni sisältää 8-10 Teams-kokousta ja normaalit puhelut sen päälle. Ennen klo 8 alkavia kokouksia luen yleensä digilehdet ja syön samalla aamiaista. Kynnys lähteä liikkeelle kotikonttorista on noussut, koska ajomatkat tuntuvat siltä, että se on poissa tehokkaasta työajasta. Jopa myynti ja markkinointi tuntuu sujuvan uusin tietoteknisin välinein ihan mallikkaasti.

Monet tuttuni miettivät, että jatkossa he haluavat tehdä töitä pari kuukautta vuodessa Espanjasta ja olla sitten kuukauden verran etätyössä myös Lapissa kevättalvisin. Ystävieni yritys on tajunnut tämän trendin nopeasti ja vuokraa nykyisin huippuluokan työtiloja Leviltä.

Tuoreet tiedot maailmalta osoittavat, että kuluttajat ja yritykset ovat parissa kuukaudessa ottaneet viiden vuoden digiloikan teknologian käyttöönotossa, julistaa konsulttiyritys McKinsey. Amerikassa verkkokauppa on kasvanut kolmessa kuukaudessa yhtä paljon kuin viimeisessä kymmenessä vuodessa.

Brittilääkärit kertovat New York Timesille, että maan kansallinen terveydenhuoltojärjestelmä NHS on kokenut vuosikymmenen kehitystä vastaavan muutoksen viikossa, kun lääkärit siirtyivät käyttämään etävastaanottoja.

Suomessa opiskelu on osittain pakotettuna siirtynyt verkkoon. Julkisuudessa tästä on kuulunut pääosin vain valituksia (ihan ymmärrettävää). Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että esimerkiksi Helsingin yliopiston tutkimusten mukaan etäopiskelu tuottaa monissa kohdin parempia tuloksia kuin luokkahuoneopiskelu.

Voin jo nyt sanoa, että asiat eivät palaudun ennalleen. Isoäidit ovat löytäneet verkkokaupan ilot. Etätyötä tekevillä ei ole kiire palata aamuruuhkiin kodin ja työpaikan välillä. Moni miettii, voisiko jatkossa yliopiston tutkinnon suorittaa pääosin tai kokonaan verkossa.

Poliittisille päättäjille nämä yhteiskunnan muutokset antavat paljon ajattelemisen aihetta: Mihin kuntaan jatkossa maksetaan kunnallisvero, mikäli puolet vuodesta asutaan mökillä? Miten hoidetaan tietoliikenneyhteydet jokaiseen Suomen kolkkaan? Houkutteleeko Suomi etätyönomadeja vai lähtevätkö suomalaiset osaajat lämpimiin maihin?

Ja onko poliittinen päätöksenteko valmistautunut ajatukseen, että Nomadi-osaajat todellakin äänestävät jatkossa omilla jaloillaan huomattavasti nykyistä helpommin? Katsoin aika huolestuneena esimerkiksi Vasemmistoliiton tuoretta vero-ohjelmaa: pääomatulojen progressio, listaamattomien yhtiöiden veronkiristys, varallisuusvero ja maastapoistumisvero. Mikään ei tue sitä, että osaavat ihmiset valitsisivat Suomen kotiseudukseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat

Suosittelemme

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)