Tuomas Kyrö kirjoittaa Suomen Kuvalehdessä otsikolla Simputtaja. Hän kertoo, miten alakoulussa Johtajaopettaja antoi jälki-istuntoja vaikkapa siitä, ettei häntä tervehditty tai jos yritettiin selittää, ettei ollut tehnyt mitään. Tuntitolkulla jälki-istuntoa pienille lapsille mielivaltaisesti: jonotitte väärin, söitte väärin, lauloitte väärin. Simputtamista ja suosikkijärjestelmää, jossa toisia kiusattiin, toiset saivat suosiota. Johtajaopettajan kuolinilmoitus lehdessä sai Kyrön kirjoittamaan, koska harvalla on kolumnipaikkaa kertoa asiasta.
Mervi Palander, toimitusjohtaja, kertoo omista 1-2-luokan muistoistaan:
Opettaja oli kysynyt, miten hän voi olla noin valtavan kokoinen. Kaikki muut oppilaat olivat kuorossa paitsi hän. Ei laulutaidon takia vaan ettei sopinut ulkonäön takia kuoroon. Harjoitusten lopuksi muut saivat karkkia paitsi hän. Mervi mietti, miksi hän oli niin ruma, ettei kelvannut. Muille kuulakärkikynät ja hienot, siniset vihot, hänelle vanha lyijykynä ja vanha vihko. Hän viittasi kaksi vuotta muttei saanut koskaan vastata. Opettaja käytti valtaansa jostain syystä väärin rankaisemalla toistuvasti pientä lasta. Sekä Tuomaksen että Mervin kokemuksista on 30 vuotta mutta molemmat ovat yhä vereslihalla. Muistot jäytävät.
Tuomas ja Mervi molemmat toteavat, että lapsi ei erota oikeaa ja väärää. Asiat vaan ovat. Lapsi ymmärtää vain, että minussa on jotain vikaa.
Elina Tuomi ja Minja Koskela kirjoittavat uudessa kirjassaan ”Toisin tehty” huonosti käyttäytyvästä opettajasta. Elina kertoo, että häntä on koulukiusattu vasta, kun hän aloitti työt opettajana: väheksymistä, mitätöimistä, nolaamista. Seksistejä, rasisteja ja homofoobikkoja löytyy yhtä paljon opettajista kuin muista väestöryhmistä. Siis kollegojen kiusaamista.
Laskin, että minulla olisi ollut muutama sata kollegaa urani aikana. Pääsääntöisesti hauskaa, ammattitaitoista porukkaa mutta aina joku mätä hedelmä löytyy. Muutamia, jotka eivät saisi olla missään tekemisissä lasten kanssa:
Erityisopettajamies, joka piti poikia aina sylissä, kun opetti heitä.
Opettaja, joka tuli viinalta haisten töihin ja välillä ihan humalassakin.
Hän, joka opettajanhuoneessa viikottain muistutti, miten tyhmä luokka hänellä on.
Hän, joka ivasi kaikkia oppilaita, jotka eivät olleet esimerkillisiä: lihavia, heikkoja, epäsiistejä tai joiden vanhemmat olivat työttömiä, sairaita tai köyhiä.
Sitten on ollut muutama kollega, jotka ovat tehneet työkavereiden olon epämukavaksi: huomauttelua ulkonäöstä, vaatetuksesta. Avointa kikatusta erikoisesti pukeutuneen opettajan astuessa opettajan huoneeseen. Laitettu lokeroita lukkoon ja piilotettu avaimet. Vaihdettu pöytää, kun tietty opettaja saapuu.
Kenellä sitten on vastuu? Ensisijaisesti koulun rehtorilla. Hänen tulisi puuttua tilanteisiin, jos on niistä tietoinen. Hänen tulisi suojata lapsia opettajilta. Jos hän ei kykene, ollaan seinän edessä.
Elina Tuomi otti asiasta selvää. Etelä-Suomen aluehallintovirastosta vastattiin, ettei heillä ole toimivaltaa valvoa ja tarkastaa opettajien työnlaatua. Kellään ei ole. Kellään ei ole?
Olen itse tiukoissa paikoissa marssinut ensin rehtorin luo ja kertonut epäkohdista. Jos ei ole tapahtunut mitään, on vaikea tietää mihin seuraavaksi. Kerran otimme yhteyttä opetuspäällikköön. Saimme vastauksen sähköpostiin: koettakaa nyt itse selvittää välit siellä. Toisen kerran menimme delegaatiolla koulutoimenjohtajan luo kertomaan rehtorin kiusaamisesta. Vastaus oli: kyllähän te tiedätte, etten minä mitään voi tehdä, kun ei ole kyseessä virkavirhe.
Puhumme nyt tabusta: maailman parhaasta opettajasta. Ja nyt emme puhu vielä edes niistä, jotka eivät osaa opettaa tai jotka eivät saa luokkaa hyppysiinsä. Puhumme vasta koulun henkilökunnan käytöksestä.
Tässä maassa on paljon ihmisiä, jotka eivät muista koulua hyvällä. He eivät kestä hokemaa maailman parhaista opettajista. Heille koulu on edelleen muisto helvetistä.
Jokainen meistä opettajista sortuu välillä siihen, että repii hiuksia päästään, kun homma ei toimi. Tulee sanottua muutama ärräpää ja kädet huitovat ilmassa. Mutta tietoista oppilaan tai oppilaan vanhemman tai kollegan pilkkaamista, haukkumista, vähättelyä, nolaamista, kiusaamista ei pidä sallia. Siksi tarvitaan opettajia ja rehtoreita, joilla on selkärankaa puuttua joka ikiseen tapaukseen. On aika katsoa peiliin.
