Verkkouutiset

Kun imago vie, ideologia vikisee

BLOGI

Kansanvalta ja sattuma nostavat asemiin erilaisia henkilöitä ilman valitusoikeutta.
Jussi Lähde
Jussi Lähde
Kirjoittaja työskentelee akkumineraalien malminetsinnän ja kaivostoiminnan kehittämisen vastuullisuuden ja viestinnän parissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Elokuun kymmenentenä herran vuonna 1628 Tukholman edustalla neitsytmatkallaan seilannut Ruotsin laivaston ylpeys sota-alus Wasa kaatui ja upposi. Pitkään telakalla muhineet virheet kostautuivat vain muutamassa minuutissa. Pelkään että suomalainen politiikka on saman tilanteen edessä.

Kuningas Kustaa II Adolf halusi laivasta alkuperäisiä piirroksia suuremman. Laivaa korotettiin kolmikantiseksi kesken rakennustöiden. Näkyvyys ja imago olivat tärkeitä. Näin telakalta laskettiin vesille yksi silloisen maailmanajan näyttävimpiä ja suurimpia aluksia. Valitettavasti syväystä jäi uupumaan ja tuhannen tammen kaatamisen vaatinut alus osoittautui liian kiikkeränä merikelvottomaksi.

Näkyvyys ja myötäinen ovat oman aikamme politiikassa nousseet ideologiaa tärkeämmiksi asioiksi. Ideologia on se voima, joka saa poliittisen liikkeen rungon viihtymään pintakuohujen lisäksi myös syvemmissä vesissä. Silloin alus säilyttää ohjattavuutensa myös myrskyn tullen.

Nykypolitiikassa toistuu kerta toisensa jälkeen ilmiö, jossa poliittinen johtaja nousee joko uuden tai vanhan liikkeen johtoon ja alkaa menestyä julkisuudessa. Kun julkisuus hullaantuu poliittisesta johtajasta alkavat imago – julkinen kuva – ja todellisuus vääjäämättä erkaantua toisistaan.

Ennen pitkää kuilu kuvitellun ja todellisuuden välillä kasvaa niin suureksi, että sinne putoavat niin poliittinen johtaja esikuntineen kuin myös harhakuvaa mukana luomassa ollut media. Kun media pettyy itse luomiinsa odotuksiin, se löytää syyllisen poliitikosta. Silloin jälki on aina rumaa.

Meillä vanhenemaan päässeillä ihmisillä on tapana tarjota joka ongelmaan lääkkeeksi kokemusta. En aio tehdä tässä asiassa poikkeusta.

Poliittisten johtajien voimana on usein nuoruus tai vähäisen kokemuksen mukanaan tuoma tuoreus. Älkää ymmärtäkö väärin, tässä ei ole mitään pahaa tai väärää. Kansanvalta ja sattuma nostavat asemiin erilaisia henkilöitä ilman valitusoikeutta.

Uusien tuulten puhaltaessa myötäisenään poliittisilla johtajilla on usein halu tuoda mukanaan uusia ihmisiä. Tässä ei sinällään ole mitään pahaa, olen itsekin ollut mukana vastaavanlaisessa tilanteessa hyvin nuorena ihmisenä.

Ongelmia syntyy silloin kun poliittisen johtajan ja hänen lähipiirinsä ajattelusta puuttuu ideologinen pohjavire sekä ymmärrys siitä, miten politiikassa merkittävimmät saavutukset vievät vuosikymmeniä.

Ennen kaikkea omien onnistumisten sitominen aikatauluihin on asia, joka kertoo siitä, ettei esikunnassa ole painavan sanan lausujina kokeneita henkilöitä. Aikatauluista annettu lupaus on aina itse itselle kaivettu kuoppa. Aikataulu on imagon myrkkypilleri. Kokenut hallinto ei sido käsiään ja jalkojaan aikataululupauksiin.

Kustaa II Adolfin esikunnassa kenelläkään ei ollut kokemusta, ymmärrystä tai rohkeutta sanoa kuninkaalle, että kesken rakentamisen laivan piirroksia ei pidä muuttaa. Yhden komean laivan rakentaminen oli tärkeämpää kuin toimivan laivaston ja strategian aikaansaaminen.

Politiikassa paras tapa saavuttaa kestävä imago on tehdä poliittinen ura, joka tuottaa maineen jälkikäteen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)