Yhdysvaltalaisia natseja New Yorkin marssilla helmikuussa 1939. (New York World-Telegram and the Sun Newspaper Photograph Collection)

Kun 22 000 natsia marssi New Yorkin kaduilla – uutta äärioikeistoa verrataan USA:ssa 1930-lukuun

Äärioikeiston marssia Charlottesvillessä on verrattu Yhdysvalloissa 1930-luvun vahvaan natsiliikkeeseen.

Yhdysvalloissa on herättänyt kohua Charlottesvillessä toissa viikonloppuna järjestetty äärioikeiston marssi, johon osallistui arvioiden jopa 10 000 ihmistä. Marssi muuttui väkivaltaiseksi, kun äärioikeisto otti yhteen paikalle saapuneiden vastamielenosoittajien kanssa. Väkivaltaisuuksissa myös kuoli yksi vastamielenosoittaja, kun valkoisten ylivaltaa kannattanut nuori mies ajoi autolla väkijoukkoon. Hyökkäyksessä loukkaantui lisäksi 19 henkilöä, minkä lisäksi 14 ihmistä sai vammoja muissa yhteenotoissa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on saanut tapahtumien jälkeisistä lausunnoistaan kovaa kritiikkiä. Presidentti sanoi aiheesta antamissaan lausunnoista muun muuassa, että syytä yhteydenottoihin ”oli molemmilla osapuolilla”, ja että osa natsien, Ku Klux Klanin ja muiden rasististen järjestöjen järjestämän marssin osallistujista ”oli hyviä ihmisiä”.

Charlottesvillen marssi ja Trumpin lausunnot ovat saaneet USA:n tiedostusvälineet muistelemaan maan historiaa 1930-luvulla, jolloin Yhdysvalloissa toimi vahva natsiliike. Charlottesvillen marssia on verrattu mediassa esimerkiksi vuoden 1939 New Yorkin natsimarssiin, jossa 22 000 äärioikeistolaista marssi kaupungin kaduilla ja täytti kaupungin legendaarisen Madison Square Garden -areenan.

Politico kertaa USA:n natsiliikkeen historiaa artikkelissaan. Ennen New Yorkin marssia – johon oli otettu mallia Saksan natsien Nurembergin kokoontumisista – moni yhdysvaltalainen oli uskonut, että ajattelutapa ei voisi saada maassa jalansijaa. Marssi muutti monen suhtautumisen.

– Ei ole epäilystäkään, mitä Bund (USA:n natsijärjestö) tekisi maallemme ja maassamme, jos se saisi siihen tilaisuuden, kirjoitti New York Times pääkirjoituksessaan marssin jälkeen.

– Se asettaisi valtaan amerikkalaisen Hitlerin.

Politicon mukaan Bund-järjestön historiaa tutkineet ovat vetäneet hälyttäviä yhtäläisyysmerkkejä 1930-luvun ja nykypäivän äärioikeistolaisen liikehdinnän välille.

– Kun suuri määrä nuoria miehiä marssii Charlottevillen kaduilla huutaen ”juutalaiset eivät korvaa meitä”, siitä on vain muutama askel siihen, kun New Yorkissa ja muualla huudettiin kuolemaa juutalaisille 1930-luvulla, sanoo David Harris, amerikanjuutalaisten komitean puheenjohtaja.

– En näe kovinkaan paljon eroa Bundin ja näiden ryhmien julkisen olemuksen välillä, arvioi natsijärjestön historiasta kirjan kirjoittanut tutkija Arnie Bernstein.

1930-luvun natsiliikkeelle New Yorkin marssi oli sekä sen suurin saavutus että kuolinisku, kun laajan yleisön suhtautuminen järjestöön muuttui. Politicon mukaan seuraavaksi jää nähtäväksi, mikä vaikutus Charlottevillen pienemmällä mutta väkivaltaisemmalla marssilla on USA:n tämänhetkiselle äärioikeistolaiselle liikehdinnälle.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt