Kirjoittaja ihmettelee, miksi SDP ei kannattanut kokoomuksen sosiaalidemokraattista sote-mallia. Kuvassa Vantaan Martinlaakson terveysasema.

Panu Laturi: Kumpi ensin, oma kävelyni vai sote-uudistus?

Kirjoittajan mukaan välillä tuntuu, että uudistuksen tavoite ei ole ollut yhtä selvä kuin hänellä itsellään.

Vaikka oma kuntoutumiseni tuntuu ajoittain tuskallisen hitaalta, parasta on ollut että olen edennyt eteenpäin koko ajan ja tavoitteena on edelleen päästä kävellen kotiin. On tämä nyt ollut nopeaa verrattuna terveydenhuollon uudistukseen, joita on yritetty käytännössä koko 2000-luku ja välillä tuntuu että tavoite ei ole ollut yhtä selvä kuin itselläni.

Vaikka jokaisessa Euroopan maassa on yksityiskohdiltaan erilainen järjestelmä, niin kaikkialla yksi asia on sama – ihmiset maksavat itse hyvin pienen osan hoidostaan. Oikeastaan Suomi eroaa kaikkein eniten muista maista, täällä julkisrahoitteisen terveydenhuollon tuottaa julkinen sektori, melkein kaikkialla muualla julkisen terveydenhuollon tuottavat pääosin yksityiset toimijat. Suomalaisen järjestelmän paradoksi on siinä, että tästä huolimatta omalla tai työnantajan rahalla ostettujen yksityisten palvelujen osuus on suurempi kuin melkein missä tahansa muualla.

Onnettomuuteni tapahtui Belgiassa, jossa terveydenhuollon toteuttaa pääasiallisesti yksityiset toimijat, joko yritykset tai voittoa tavoittelemattomat säätiöt. Terveydenhuolto Belgiassa on kuitenkin koko kansan kattava ja sitä pidetään yhtenä maailman parhaista. Minäkin sain todella hyvää hoitoa yksityisessä sairaalassa, pääni operoitiin vain muutama tunti kadulla tapahtuneen satunnaisen ohikulkijan pahoinpitelyn jälkeen. Tätä on Suomessa pidetty erittäin merkittävänä siinä, että aivoihini ei ole jäänyt rustoja eikä muita merkittäviä vaurioita.

Suomessa terveydenhuollon yksi keskeinen keino hoitopaineen purkamisessa ja kustannusten säästössä ovat hoitojonot. Todellisuudessa sekä perusterveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon saa jonottaa kuukausikaupalla. Moni päätyy sen vuoksi hankkimaan palvelut omalla rahalla yksityiseltä taholta. Meillä onkin hyvin anti-sosiaalidemokraattinen varakkaita suosiva terveydenhuolto. Jos meillä olisi eurooppalainen järjestelmä, julkiset palvelut saisi hankittua myös yksityisiltä toimijoilta, mikä varmasti lyhentäisi jonoja. Nyt tämä onnistuu Suomessa ainoastaan varakkailta ja työterveyden asiakkailta. Minä olen ollut siitä onnellisessa asemassa, että pystyin toimimaan juuri näin. Kun julkisella sektorilla fysioterapian saatavuudessa ja määrässä oli ongelmia, niin kykenin omilla varoin ottamaan yksityisen fysioterapeutin erinomaisen Antin, joka käy kuntouttamassa minua, koska julkinen sektori ei sitä juuri tee.

Samoin myös Isäni joka juuri sai lähetteen Tampereelle Coxaan lonkkaoperaatioon, johon vaaditaan hampaiden terveystilan panodraamatarkastus. Kun hän yritti päästä tarkastukseen Vaasaan julkiselle puolelle, todettiin, että puolen vuoden jono, ja vaikka kyseessä on toiseen operaatioon välttämätön tarkastus, seuraava aika olisi vasta ensi kesänä. Isäni meni röntgeniin yksityiselle puolelle ja Laihialta aika löytyi alle viikossa. Eli isäni pääsee lonkkaoperaatioon kuukausia aiemmin kuin jos olisi joutunut käyttämään vain julkisia palveluja.

Suomessa on ollut melko edullista tuottaa julkisia terveyspalveluja – väestö on ollut nuorta ja työnantajat ovat maksaneet työikäisten perusterveydenhuollon. Tämä on tulee muuttumaan voimakkaasti  suurten ikäluokkien tullessa enemmän terveyspalveluja vaativaan ikään ja vaatisi suurta muutosta. Jos jonot ovat olleet pitkät aiemmin, niin tulevaisuudessa ne varmasti pitenevät. Tärkeintä pitäisi kuitenkin olla hoidon laatu, ja helpoin tapa parantaa sitä olisi kilpailun lisääminen julkisen sektorin sisällä ja ottaa mukaan mahdollisimman laajasti yksityiset palvelut myös julkisen sektorin sisälle. Onkin melko kummallista, että demarihallituksen ratkaisu on nyt tällainen – rajoittamalla yksityisen sektorin toimintaa julkisen sektorin sisällä ruokitaan omalla rahalla ostettavia yksityisiä palveluja eli tehdään järjestelmästä vielä amerikkalaisempaa kuin se on.

Olen aina ajatellut että yksi sosiaalidemokratian tavoitteita on luoda keskiluokalle samat mahdollisuudet kuin hyvätuloisille. Siksi pidän viime hallituskauden sote-uudistusta, jossa valinnanvapaus olisi tuotu myös keskituloisille hyvin sosiaalidemokraattisena. Ihmettelenkin miksi SDP ei kannattanut kokoomuksen sosiaalidemokraattista mallia ja nyt, kun on päättävässä asemassa ei aja oman kannattajakuntansa eli keskiluokan etuja.

Jos puhutaan taas työntekijöiden asemasta, niin käsitykseni mukaan työtyytyväisyydessä ei ole mitään eroa julkisen sektorin eduksi vaan pikemminkin päinvastoin. Sote-uudistuksen osalta onkin otettava aikalisä ja mietittävä, mikä on suomalaisten kannalta tärkeintä. Ei se, kuka palvelut tuottaa, vaan se, millaisia palveluita tarjotaan ja miten niihin pääsee mahdollisimman helposti ja nopeasti.

Panu Laturi

Panu Laturi

Panu Laturi on Viestintätoimisto N2 Comms:n osakas.