Ympäristömme on täyttynyt arvojen ja ideologioiden välisistä ääripäiden konflikteista. Samaan aikaan asia- ja järkilinjalla olevien ääni on jäänyt kuulumattomiin. Ikävä kyllä poliittisen kentän ääripäät ovat hyötyneet somesta, median murroksesta ja voimakkaasta vastakkainasettelusta.
Media rakastaa vastakkainasettelua ja konfliktien luomista. Konfliktit myyvät ja tuovat klikkejä enemmän kuin talousuutiset. Lisäksi me kaikki olemme alttiita kiinnostumaan vastapareista ja konflikteista. Kukapa meistä ei olisi lapsuudessa saanut omaa annostaan ”hyvä vastaan paha”, ”kaunis vastaan ruma” ja ”köyhä vastaan rikas” -saduista. Valitettavasti tämä ammoisista ajoista tuttu tehokeino on viime vuosina viety aivan liian pitkälle.
On pelottava ajatus, että jatkossa maailmassa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa pärjäisivät vain ne, jotka jaksavat huutaa omaa totuuttaan kaikkein kovimmin ja härskeimmin.
Politiikka on muuttunut sirkukseksi myös Suomessa: asioita vuodetaan estoitta mediaan, möläytellään tarkoituksellisesti vastuuttomia kommentteja ja luodaan somekohuja vaikkapa lihapiirakan koostumuksesta. Näin toimimalla tiedetään, että tämä lisää painetta vastaleirissä ja pakottaa heidät reagoimaan. Konfliktien kierre on valmis – ja media kiittää.
Hallitsevasta yhteiskunnallisesta keskustelusta saa täysin vääristyneen kuvan. Suomi on muka maahanmuuttajien vallassa. Suomi on ilmeisesti yksi pääsyyllisiä ilmastonmuutokseen. Yhteiskunnassamme vallitsevat tuloerot ovat kuulemma valtavat. Kaikki yrittäjät kohtelevat työntekijöitä väittämän mukaan huonosti ja suorastaan nauttivat potkujen antamisesta.
Entä ne, jotka eivät koe itseään ääripäiksi vaan realisteiksi? Mitä he voivat tehdä saadakseen viestinsä kuulluksi nykyisessä media- ja someympäristössä? Realistisesti ja liberaalisti maailmaan suhtautuvilla puolueilla onkin edessään todellinen viestintähaaste, sillä äänestäjät ovat viime vuosien aikana tottuneet lukemaan yhä kovempia äänenpainoja haastatteluista ja somepostauksista. Realistien pitääkin katsoa peiliin ja hankkia pikaisesti nykypäivän viestintäosaamista oman sanomansa kertomiseen tiivistetysti, selkeästi ja nopeatempoisesti uuden mediaympäristön ehdoilla.
Me realistit voimme esimerkiksi kertoa, että kun ottaa huomioon nykyisen ikärakenteen ja alhaisen syntyvyyden, Suomi tarvitsee enemmän työperäistä maahanmuuttoa. Luotamme vahvasti ihmisten omiin valintoihin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ylhäältä tulevan holhoamisen sijaan. Samalla voimme kertoa kiistattomiin faktoihin vedoten, että tuloerot ovat Suomessa maailman pienimpiä ja että hyvin menestyvä yritys on myös työntekijän etu.
On puhuttu paljon ”unohdetusta kansasta”, joka purkaa nyt tyytymättömyyttään melskaten ja äänestämällä niin sanottua muutosta. Minä taas väitän, että suomalaisten ehdoton enemmistö on realisteja. Suomalaiset ovat selvinneet historiansa aikana monista kriiseistä juuri sen ansiosta, että he ovat pystyneet ottamaan huomioon kokonaisuuden ääripäiden sijasta.
Jääkö realistien tehtäväksi tuoda järjen ääni kaiken melskeen ja ahdistuksen keskeltä huolien ratkaisuksi?
