Verkkouutiset

Väkeä kauppakeskuksessa Helsingissä. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

Kuluttajien luottamus tammikuussa miinuksella

Kansalaisten mukaan itsellä menee hyvin, mutta Suomella huonosti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tilastokeskuksen mukaan kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku oli tammikuussa -1,7. Joulukuussa oli -3,5 ja marraskuussa 1,2. Viime vuoden tammikuussa luottamusindikaattori sai arvon -0,9. Indikaattorin pitkän ajan keskiarvo on -1,7.

Kuluttajien luottamusindikaattorin neljästä osatekijästä odotus kuluttajan omasta taloudesta vuoden kuluttua oli hyvin valoisa tammikuussa. Näkemys myös oman talouden nykytilasta oli myönteinen, ja lisäksi ilmeni melko paljon aikeita ostaa kestokulutustavaroita. Sen sijaan odotus Suomen taloudesta oli tammikuussa varsin heikko.

Joulukuuhun verrattuna arvio Suomen tulevasta taloustilanteesta heikkeni vain vähän tammikuussa, joulukuussa indikaattori oli -7,4, tammikuussa -8,0. Muut kolme osatekijää vahvistuivat.

Kuluttajien odotus myös yleisen työttömyystilanteen kehityksestä Suomessa heikkeni tammikuussa säilyen kuitenkin pitkän ajan keskitasollaan. Samalla lisääntyi jonkin verran työllisten eli palkansaajien ja yrittäjien omalle kohdalleen kokema työttömyyden tai lomautuksen uhka.

Tammikuussa kuluttajien arviot ja odotukset inflaatiosta pysyivät suunnilleen ennallaan, selvästi pitkän ajan keskiarvoaan korkeampina.

Oman rahatilanteensa kuluttajat laskivat olevan edelleen erinomainen tammikuussa. Ajankohtaa pidettiin yhä verrattain otollisena säästämiselle, kohtuullisena myös lainanotolle, mutta huonona kestotavaroiden ostamiselle.

Mahdollisuuksia säästämiseen ennakoitiin olevan melko runsaasti tulevina kuukausina.

Tammikuussa kuluttajilla oli asunnon osto- tai rakentamisaikeita jälleen huomattavan paljon. Lisäksi kodin peruskorjaussuunnitelmia tuli esiin lukuisasti. Hyvin moni harkitsi myös auton ostoa seuraavan vuoden aikana. Ja viime kuukausien tapaan kiinnostusta lainanottoon esiintyi tammikuussa erittäin yleisesti.

Tammikuussa luottamus talouteen oli, kuten tavallista, selvästi vahvinta pääkaupunkiseudulla (luottamusindikaattori 4,7). Heikointa luottamus oli tällä kertaa Länsi-Suomessa (-5,6). Väestöryhmistä ylemmät toimihenkilöt olivat tammikuussa optimistisimpia (9,0). Kielteisimmin talouskehitystä arvioivat työttömät (-10,2).

Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajien luottamustutkimukseen, johon vastasi 1.–19. tammikuuta 962 Suomessa asuvaa henkilöä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)