Korona-ajan kollektiivisessa muistissa on naistenpäivän konsertti 8. maaliskuuta, jossa jopa sata ihmistä sai koronavirustartunnan. Siitä alkoi poikkeuksellinen jakso Suomen historiassa.
Taide ja kulttuuri ovat siitä lähtien kamppailleet oikeudestaan olla olemassa ja sivistyneen yhteiskunnan tukipylväät ovat siten olleet vakavasti uhattuina.
Tiukat rajoitukset ja virukseen äärimmäisellä vakavuudella suhtautuminen ovat oikea lähtökohta. Väestön suojeleminen tartunnoilta on viranomaisten tärkeä tehtävä. Kuitenkin kulttuuria koskevat äärimmäisen tiukat rajoitustoimet ovat olleet järkyttävä arvovalinta. Miten voi olla, että esimerkiksi sinänsä tärkeä ravintola- ja baaritoiminta sekä koko vähittäiskauppa saavat jatkaa toimintaansa, mutta kulttuuri-instituutiot kuten museot, teatterit, ooppera- ja konserttisalit sekä muut kulttuuri-instituutio ovat pannassa? Lisäksi vaikkapa valtakunnan suurimpien kirkkotilojen 10 hengen rajoitus urkuparvi ja parvi mukaan luettuna ei oikein käy järkeen.
Kukaan vastuullinen toimija ei halua toisintaa naistenpäivän konsertin kaltaista koronalinkoa. Mutta silloin elettiin aivan toisessa maailmassa, toisella aikakaudella. Sali on tupaten täynnä, flunssaisena kuljettiin huoletta eikä kenelläkään tietenkään ei ollut maskeja. Nyt taide- ja kulttuurikenttä on aivan toisella tapaa varautunutta. Museoita pystyttäisiin pitämään auki poikkeusjärjestelyin ja kulttuuritilaisuuksia järjestämään yhdessä terveysviranomaisten kanssa huolellisesti suunnitellen. Tästä on jo olemassa viime syksyltä tapahtuma-alalla testattuja ja toimivaksi havaittuja malleja.
Kulttuuria ei voi laittaa vuosiksi kiinni. Se on katastrofi suomalaiselle sivistykselle ja on väärä arvovalinta. Kaikkina aikoina ja kaikissa olosuhteissa kansaa kannattelee kulttuurin ja sivistyksen voima. Annetaan tuon voiman kannatella meitä nytkin.
