Verkkouutiset

Kullan hinta käväisi ennätyksessä

Vaihtelevat odotukset USA:n rahapolitiikasta vaikuttavat nyt jalometallien hintoihin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kullan hinta laski Lontoossa tiistaina aamulla yli kolme prosenttia 1909 dollariin unssilta, kun se aiemmin oli Aasiassa kivunnut kaksi prosenttia ennätykselliselle tasolle 1 980,57 dollariin unssilta.

Jalometallien epävakaus heijastaa Financial Timesin mukaan ristiriitaisia näkemyksiä Yhdysvaltain taloudesta ja rahapoliittisista päätöksistä ennen keskiviikkona järjestettävää seuraavaa keskuspankin Fedin kokousta.

Pankkikonsernin Nordean aamukatsauksessa todetaan kullan hinnan nousseen noin 130 dollaria vähän yli viikossa. Nousua ovat pankin mukaan osakseen pohjustaneet odotukset Fedin kevyestä rahapolitiikasta ja pidemmän ajan inflaation kasvusta.

USA:ssa myös keskustelut uudesta 1000 miljardin tukipaketista ovat Nordean mukaan kiihtyneet, kun laajennetut työttömyyskorvaukset päättyvät tällä viikolla. Työttömyyskorvausta täydentää 600 dollarin lisätuki, joka laskettaisiin uuden ehdotuksen mukaan 200 dollariin.

Tukipaketin läpimeno ei ole Nordean arvion mukaan kuitenkaan itsestäänselvyys ja sopimuksen löytäminen ennen sunnuntaita edellyttäisi huomattavaa poliittista tahtoa ja poliittisten rajojen ylipääsemistä. Pankki uskoo, että todennäköisesti paketti saadaan lopulta kasaan, mutta yksityiskohdat ovat vielä auki.

Euron kurssi dollariin nähden nousi eilen maanantaina jo tason 1,18 tuntumaan. Nordean mukaan euroa piristää edelleen EU:n tukipaketin ajama optimismi yhteisvaluutan tulevaisuudesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)