Verkkouutiset

Kuljetusfirma mokasi taas: Lapsi jätettiin yksin – tutkintapyyntö poliisille

Espoon kaupunki on tehnyt poliisille tutkintapyynnön kuljetusyritys Kajonin tekemistä toistuvista vakavista virheistä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Espoon kaupungin mukaan keskiviikkona Kajon jätti jälleen vastoin ohjeistusta jatkuvaa aikuisen läsnäoloa vaativan erityislapsen kyydistä, vaikka paikalla ei ollut vastaanottajaa.

Kyseessä on 12. vastaava tapaus elokuun alun jälkeen.

Kaupunki on jo aiemmin syksyllä toistuvasti reklamoinut sopimusrikkomuksista ja ottanut käyttöön sopimussanktioita.

– Suhtaudumme erittäin vakavasti virheisiin kaupungin palveluissa – etenkin silloin, kun kyseessä on lasten turvallisuus. Erityisen moitittavaa on, että samanlaisia virheitä sattuu aina vain uudestaan eli Kajon Oy ei ole reagoinut niihin riittävällä tavalla. Nyt meidän on saatettava asia poliisin tutkittavaksi, sanoo Espoon kaupungin liiketoimintajohtaja Mauri Suuperko tiedotteessaan.

Marraskuun puolivälissä, edellisen vastaavan virheen jälkeen kaupunki päätti siirtää neljän koulun piiriin kuuluvat kuljetukset Kajonilta toisille yrityksille kevätlukukauden alusta alkaen.

Espoon kaupungin henkilökuljetuksia koskevan sopimuskokonaisuuden piirissä hoidetaan joka arkipäivä 2 700 kuljetusta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)