Hallituksen tiedotustilaisuus. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Alberto Claramunt: Kuka koronakriisiä johtaa?

Komentoketjun uskottavuuteen on tullut ongelma, joka hallituksen on syytä korjata.

Helsinki-Vantaan lentokentälle on viikkojen ajan saapunut kansalaisia pahemmilta korona-alueilta, kuten Espanjasta. Olemme lukeneet, kuinka tulijat ovat ihmetelleet, ettei erityisiä ohjeistuksia ole Suomessa annettu. On palattu vaikkapa kauppakeskuksen kautta sitten kotiin.

Tiistaina nämä uutiset saivat aivan eri painon, kun alkoi levitä tietoa, että THL oli muuttanut ennustettaan epidemiasta erityisesti Uudenmaan osalta synkemmäksi. Syynä on palaavien kansalaisten aiheuttamat mahdolliset tartunnat. Osin tämän seurauksena Uusimaa suljetaan.

Tiistaina eduskuntapuolueet kokoontuivat pääministerin kutsusta Säätytaloon. Kokouslähteiden mukaan THL oli myöntänyt, ettei ulkomailta palaavien suomalaisten aiheuttamaa tartuntaa ole otettu huomioon laskelmissa eikä heitä ole tarpeeksi hyvin eristetty matkalta saavuttuaan.

Kriisin alkuvaiheessa THL toppuutteli liioittelemasta koronan aiheuttamaa uhkaa. Sitä verrattiin kausi-influenssaan. Pian spekuloitiin silläkin, että Suomi soveltaa ns. laumasuojaa, jossa taudin annetaan levitä ei-riskiryhmiin, jotta saavutettaisiin immuniteetti. Hallitus kertoi perustavansa päätöksensä THL:n arvioihin. Myöhemmin linja kiristyi huomattavasti ja niin on käymässä edelleen.

THL:n historia taudinarvioinnissa näyttäytyy tänään keskiviikkona hämmentävän heikolta. On käsittämätöntä, että pahemmilta korona-alueilta palaavia kansalaisia ei eristetty. Ongelma ei ole enää THL:n vaan myös hallituksen. Kenen tai minkä organisaation tulisi jatkossa olla Sanna Marinin oikea käsi koronan hoidossa? Johtopäätös ja vastuu pätevän koronaorganisaation luomisesta kuuluu hallitukselle. Ulospäin ei synny oikein selvyyttä siitäkään, kuka on Suomen ylin koronaviranomainen. On väitetty, että tästä kisaa käyvät THL ja sosiaali- ja terveysministeriö. Näin ei voi olla.

Julkisuudesta saadun tiedon perusteella HUSin johtajilta ja johtavilta lääkäreiltä tulee erilaista viestiä taudin optimaalisesta hoidosta kuin mitä hallitus ja THL välittävät. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) diagnostiikkajohtaja ja Helsingin yliopiston terveysoikeuden professori Lasse Lehtonen arvioi Verkkouutisille, ettei kansallinen ohjeistus tai toimintamalli ole ollut tarpeeksi tiukka.

Onko kyse operatiivisen organisaation (HUS) ja suunnittelevan ja tutkivan organisaation (THL) keskinäisestä epäluulosta vai mistä? Yhtä kaikki, koronakomentoketjuun ja sen uskottavuuteen on tullut lommo, joka hallituksen on syytä korjata.

Alberto Claramunt

Alberto Claramunt

Alberto Claramunt on Verkkouutisten ja Nykypäivän päätoimittaja.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt