Verkkouutiset

Kuha ja muikku arvokkaimmat saaliit sisävesillä

Nämä kaksi lajia muodostivat kolme neljännestä sisävesien kaupallisen kalastuksen saaliin arvosta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kaupalliset kalastajat saivat Luonnonvarakeskuksen mukaan viime vuonna saaliiksi sisävesiltä 6,4 miljoonaa kiloa kalaa, mikä oli runsaat miljoona kiloa edellisvuotta enemmän.

Saaliin arvo kasvoi kahdella miljoonalla 17,5 miljoonaan euroon. Muikkusaalis ilman mätiä oli noin 5,7 miljoonaa euroa, ja kuhasaaliin arvo oli noin 5,8 miljoonaa euroa. Muikun mädin arvo oli viime vuonna 376 000 euroa.

– Kuhasaalis kasvoi edelleen viime vuosien ennätysmääristä ja kuha oli nyt ensimmäistä kertaa arvoltaan sisävesien tärkein laji, jos muikun mädin arvo jätetään huomioimatta, kertoo yliaktuaari Mika Rahikainen Luken tiedotteessa.

Siika oli sisävesien kolmanneksi arvokkain saalislaji. Siikasaaliin arvo oli 1,1 miljoonaa euroa, ja se on kaksinkertaistunut kolmessa vuodessa.

Valtaosa sisävesien kaupallisesta siikasaaliista pyydystetään Lapista. Suurimmat kuhasaaliit puolestaan kalastettiin Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa.

Ahvenista saatiin 773 000 euroa, ja haukisaalis oli 727 000. Molempien saaliiden arvo kasvoi edellisestä vuodesta, samoin kuin särkisaaliin, joka oli 668 000 euroa.

Särkisaaliista suurin osa on pyydystetty Satakunnan, Lapin ja Kanta-Hämeen järvistä. Haukea on saatu eniten Lapin, Pohjois-Savon ja Kainuun alueilta.

Rapu on neljänneksi tärkein saalisresurssi

Rapusaalis oli viime vuonna 729 000 rapua, mistä lähes kaikki oli täplärapua. Täplärapusaalis notkahti hieman vuonna 2018, mutta kasvoi viime vuonna 716 000 yksilöön. Saaliin arvo oli 888 000 euroa.

Lähes koko saalis on pyydystetty Säkylän Pyhäjärvestä, Etelä-Saimaalta, Päijänteeltä ja Hämeen-Pirkanmaa järvistä.
Jokirapua saadaan sieltä, mistä täplärapua ei pyydystetä merkittävästi eli Etelä- ja Pohjois-Savosta, Kainuusta ja Lapista, ja myös Keski-Suomesta ja Pohjanmaalta.

Viime vuoden lopussa Ely-keskuksen ylläpitämässä rekisterissä oli 1 598 kaupallista kalastajaa. Osa heistä ei Luken mukaan kuitenkaan kalastanut lainkaan, ja monen kalastajan saaliit olivat pieniä.

Saaliin arvo lasketaan kalastajien saaman arvonlisäverottoman hinnan ja saaliin määrän tulona.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)