Verkkouutiset

KT:n valtuuskunta hyväksyi kunta-alan neuvottelutuloksen

KT Kuntatyönantajien valtuuskunta hyväksyi tiistaina neuvottelutuloksen, jonka KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt saivat pitkien ja vaativien neuvottelujen jälkeen aikaan viime torstaina.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtuuskunnan puheenjohtaja, Vantaan henkilöstöjohtaja Kirsi-Marja Lievonen pitää vaikeiden neuvottelujen jälkeen syntynyttä tulosta hyvänä.

– On valtaisan hienoa, kun saadaan aikaan sopu. Tällä neuvottelukierroksella pöydässä oli paljon perinteisten neuvottelukohteiden ulkopuolisia asioita, hän sanoo.

Tavallisesti kunta-alan neuvotteluissa keskustellaan vain palkankorotusten tasosta sekä työ- ja virkaehtosopimuksissa olevista asioista. Nyt mukana oli muun muassa vaatimus saada kompensaatio lomarahaleikkauksista.

– Nämä tavanomaisesta poikenneet asiat olivat hirvittävän vaikeita sopia, Lievonen toteaa.

Hän pitää lomarahojen kompensaatiota kunnille ja kaupungeille vaikeana ja kohtuuttomana ajatuksena. Valtio vei kunnilta säästyneen henkilöstömenon osuuden valtionosuuksista, kun lomarahoja leikattiin kiky-sopimuksella.

– Täytyy olla tyytyväinen, että näistä pulmista huolimatta saatiin aikaan sopimus. Hyvää on sekin, että lakot vältettiin, Lievonen sanoo.

KT:n työmarkkinajohtaja Markku Jalosen mielestä on tärkeää, että vaikeista lähtöasetelmista huolimatta kunta-alan sopimusratkaisu on kustannustasoltaan niin sanotun yleisen linjan mukainen ja se sisältää paikallisesti neuvoteltavia eriä.

– Sopimus tuo kuntatyönantajille työrauhaa yli kaksi vuotta ja se huomioi myös sote- ja maakuntauudistuksen voimaantulon.

Jalosen mukaan erillinen paikalliseen tuloksellisuuteen perustuva kertaerä edistää tuottavuuden parantamista ja paikallista sopimista.

– Uskon, että kuntaratkaisun kanssa voidaan elää myös kuntatalouden tila huomioiden, hän sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)