KSML: Piirijohtajien enemmistö tukee puheenjohtaja Stubbia

Keskisuomalaisen ja sen kumppanilehtien kyselyn perusteella valtiovarainministeri, puheenjohtaja Alexander Stubbilla on kokoomuksen piirijohtajien tuki.

Lehden tekemän soittokierroksen perusteella 13 kokoomuspiirien puheenjohtajista yhdeksän on sitä mieltä, että Alexander Stubb olisi paras valinta puolueen puheenjohtajaksi myös ensi kesän puoluekokouksen jälkeen.

Yleisimmät perusteet Stubbin kannattamiselle ovat lojaalius istuvaa puheenjohtajaa kohtaan, maan vaikean taloustilanteen vaatima huomio ja mahdollisuus saattaa alkanut puolueen toiminnan uudistaminen loppuun.

Euroopan investointipankin varapääjohtaja Jan Vapaavuori olisi neljän piirijohtajan mielestä paras valinta puheenjohtajaksi kesän puoluekokouksen jälkeen.

Yksikään piirijohtaja ei pitänyt esimerkiksi kansanedustaja Hjallis Harkimoa parhaana valintana puolueensa puheenjohtajaksi. Harkimo pohdiskeli puheenjohtajaehdokkuutta Verkkouutisissa 10. maaliskuuta.

Eduskunnan toinen varapuhemies Paula Risikko ja sisäministeri Petteri Orpo ovat jo ilmoittaneet, etteivät harkitse puheenjohtajakilpaan lähtemistä tähtäimessään kesäkuun puoluekokous.

Kommentit