Kristillisen liiton ensimmäinen kansanedustaja Raino Westerholm on kuollut

Raino Westerholm oli viimeinen elossa ollut Urho Kekkosen kanssa samoissa presidentinvaaleissa ehdolla ollut henkilö.

Suomen kristillisdemokraattien ensimmäinen kansanedustaja ja puolueen entinen puheenjohtaja Raino Westerholm kuoli 1. kesäkuuta 97-vuotiaana Helsingissä. Westerholm nousi eduskuntaan Suomen Kristillisen Liiton ehdokkaana vuonna 1970.

Kristillisen liiton kansanedustajana Westerholm toimi vuosina 1970-79 ja puolueen puheenjohtajana 1973-82. Hän oli puolueen presidenttiehdokas vuosien 1978 ja 1982 presidentinvaaleissa.

– Westerholmin valoisa, nöyrä ja syvästi vakaumuksellinen elämänasenne teki suuren vaikutuksen. Raino Westerholm oli uranuurtaja, joka turvasi kaikessa Jumalaan, kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah sanoo tiedotteessaan.

– Erityisesti rohkea, presidentti Urho Kekkosen haastaminen suomettumisen vuosina vaati rohkeutta ja lujaa tahtoa. Puolueemme kunnioittaa suuresti kaikkea Raino Westerholmin puolueemme ja maamme eteen tekemää työtä, Essayah kiittää edesmennyttä Westerholmia.

Raino Westerholm oli syyskuusta 2016 lähtien vanhin elossa ollut entinen kansanedustaja. Westerholm oli myös viimeinen elossa ollut Urho Kekkosen kanssa samoissa presidentinvaaleissa ehdokkaana ollut henkilö.

Vuoden 1978 presidentinvaaleissa Westerholm sai puolueen kaikkien aikojen parhaan vaalituloksen: 8,8 prosenttia ja 25 valitsijamiestä 300:sta.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt