Verkkouutiset

Kristillisdemokraatit EPP-puolueen jäseneksi

Puolueen mepit ovat jo aiemmin olleet mukana EPP:n EU-parlamenttiryhmässä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Kristillisdemokraateista on tulossa Euroopan kansanpuolue EPP:n täysjäsen. Ryhmä hyväksyi KD:n hakemuksen tiistaina.

– KD haluaa tukea kristillisdemokraattisten puolueiden yhteiseen arvopohjaan perustuvaa yhteistyötä eurooppalaisella tasolla, puolueen puheenjohtaja Sari Essayah sanoo.

Essayah oli EPP:n päätöstä valmistelevan työryhmän kokouksessa kuultavana aiemmin keväällä.

Suomen Kristillinen Liitto liittyi 1991 EUCD:n (European Union of the Christian Democrats) tarkkailijajäseneksi. Myöhemmin Suomen Kristillisdemokraattien tarkkailijajäsenyys jatkui EPP:ssä.

Jäsenhakemus on ollut EPP:ssä vireillä jo vuosia.

– Puolueen pitkä kuherruskuukausi vuodesta 1991 alkaen on tullut nyt päätökseen. KD on nyt vahvistanut jäsenyytensä ryhmässä, johon se kiistatta Euroopassa kuuluu ja on mielestäni henkisesti aina kuulunut, KD:n puoluevaltuuston puheenjohtaja Aki Ruotsala sanoo.

Puolueen europarlamentaarikot Eija-Riitta Korhola ja Sari Essayah ovat jo aiemmin kuuluneet EPP:n parlamenttiryhmään. Korhola siirtyi vuonna 2003 kokoomukseen.

Puolueen nuorisojärjestö on ollut EPP:n nuorisojärjestön YEPP:n toiminnassa mukana sen perustamisesta asti eli vuodesta 1997 lähtien.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)