Verkkouutiset

Krista Kiurun kahden kannan lausunto ihmetyttää yrittäjiä

Yrittäjien Mikael Pentikäisen mukaan toimiva sote edellyttää monitoimimallia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäisen mukaan moni sosiaali- ja terveysalan yrittäjä on työntekijöineen ja asiakkaineen seurannut viime viikkojen sote-keskustelua hämmentyneinä.

Moni on Pentikäisen mukaan pohtinut, ”tehdäänkö sotesta vain julkisten toimijoiden kenttä ja kuopataanko monituottajamalli, johon edellinen hallitus voimakkaasti uskoi”.

Kysymykset eivät hänen mukaansa vähentyneet, kun uusi perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) linjasi hallituksen sote-politiikkaa Ylellä. Ministeri totesi, että ”Suomessa tarvitaan monenlaista sosiaali- ja terveyspalveluiden tuotantoa, mutta sote-uudistus tulee tehdä niiden linjausten pohjalta joista on sovittu: sekä järjestäminen että tuottaminen pitää pysyä julkisissa käsissä”.

Pentikäisen mukaan ministerin sitaatista voi lukea kaksi kantaa.

– Kaivataan ”monenlaista” tuotantoa mutta samalla sanotaan, että tuottamisen ”pitää pysyä julkisissa käsissä”, Mikael Pentikäinen kirjoittaa Suomen Yrittäjien blogissa.

– Jos sote olisi vain julkista toimintaa, se tarkoittaisi massiivista yksityisen toiminnan alasajoa ja suomalaisten sote-palveluiden syvenevää kriisiä, joten siitä tuskin on kyse.

Mikael Pentikäisen mukaan yrittäjät odottavat aiheeseen selkeitä viestejä. Hän toteaa, että epävarmuuden sietämisellä on rajansa.

– Moni on lopettamassa. Esimerkiksi asiakkaidensa arvostamat Kunnanlääkärit Kiuruvesi ja Kunnanlääkärit Sonkajärvi ilmoittivat lopettavansa, kun valinnanvapauskokeilu Ylä-Savossa päättyy.

– Yritysten alasajojen välttämiseksi on tärkeää, että hallituksesta annetaan selkeitä viestejä sote-yrittäjille, joiden taseet eivät kestä yletöntä odotusta, Pentikäinen sanoo.

Pentikäisen mukaan hallitusohjelmaan kirjatut tavoitteet ovat kuitenkin kohtalaisen selkeät.

– Jos nämä toteutuvat, sote-yrittäjille se on askel parempaan.  On syytä toivoa, että hallitus on johdonmukaisesti Säätytalolla sovitun takana.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)