Verkkouutiset

Krista Kiuru: Mitoitukseen etsittävä 136 miljoonaa euroa

Perhe- ja peruspalveluministerin mukaan uudistuksen toteuttamista ei ole siirretty seuraavan hallituksen harteille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kiistää väitteet, joiden mukaan vanhuspalveluiden sitova hoitajamitoitus olisi sysätty seuraavan hallituksen toteutettavaksi.

Hän huomautti, että hallituksen torstaina jättämän lakiesityksen on määrä astua voimaan jo elokuussa. 0,7:n mitoituksen siirtymäaika tosin kestää huhtikuulle 2023 eli seuraavien eduskuntavaalien alle.

– Siirtymäaikana mitoituksen saa alittaa, jos yksikössä voidaan huolehtia riittävästä hoidosta ja huolenpidosta. Se on silti vähintään 0,5, johon lasketaan mukaan vain välitöntä asiakastyötä tekevä henkilöstö, Krista Kiuru sanoi tiedotustilaisuudessa.

Hoitajamitoituksen vuosikustannukset ovat arviolta 238,6 miljoonaa euroa. Vuoden 2023 kevättä ei lasketa mukaan siirtymäajan osalta, joten katettavat kustannukset ovat yhteensä 136,15 miljoonaa euroa. Kehyksiin on varattu valmiiksi 70 miljoonaa euroa.

– On keskusteltu, että miten ihmeessä tähän olisi varaa ja mistä rahat. Hallituksen sisällä on käyty neuvotteluita ja päädytty poliittiseen sopimukseen siitä, että tiedämme etukäteen, mitä vastuuministerit tuovat kehysriiheen. Tämä on tärkeä hanke, joka rahoitetaan kehyksen puitteissa. Päätökset tehdään kehysriihessä aivan totuttuun tapaan, kuten muutkin päätökset, Kiuru selvensi.

Painopiste julkisen sektorin tukemiseen

Ministerin mukaan rahoitusta kerätään STM:n pääluokasta digitalisaation tuomien säästöjen kautta. Esimerkiksi etäkonsultaatiolla ja itsehoitopalveluilla voidaan vähentää terveyskeskuskäyntejä.

Tulevassa sote-rakenteessa säästöjä etsitään lisäksi palveluhankintojen ja ostopalveluiden tehostumisen kautta. Lääkehoidon kustannusten kasvua hillitään avohuollon lääkejakelu- ja korvausjärjestelmän muutoksilla.

Joitakin kymmeniä miljoonia euroja kerätään leikkaamalla yksityisen terveydenhoidon Kela-korvauksia. Krista Kiurun mukaan muutos on osa monikanavarahoituksen purkamista, jonka myötä ”painopistettä siirretään julkisen sektorin tukemiseen”.

Korkeamman mitoituksen on arvioitu vaativan jopa 4000 uutta hoitajaa. Työvoimaa haetaan lisäämällä aloituspaikkoja lähihoitaja- ja sairaanhoitajakoulutukseen, selvittämällä mahdollisuuksia työperäiseen maahanmuuttoon ja lisäämällä alan houkuttelevuutta.

– Työ on raskasta, mutta se voi olla erittäin palkitsevaa ihmisille, jotka ovat halunneet tehdä työtä ikäihmisten kanssa. Kun on aidosti mahdollisuus keskittyä työhön, se tuo selkeän viestin, että tätä työtä ja työntekijäjoukkoa arvostetaan, Krista Kiuru sanoi.

Mitoituksessa otetaan huomioon välitöntä asiakastyötä tekevä henkilöstö.

– Siivouspalveluiden ja ruoanvalmistuksen kaltaisia välillisiä tehtäviä varten on pääsääntöisesti varattava erilliset resussit, Kiuru lisäsi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)