Krista Kiuru. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Krista Kiuru IS:lle: Tällaisessa tilanteessa puhetta riittää

Perhe- ja peruspalveluministerin mukaan hänen linjansa on olla puuttumatta muiden hallinnonalojen asioihin.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) on tällä viikolla saanut arvostelua oikeusoppineilta ja hallituksen muilta ministereiltä esiteltyään uutena koronantorjuntakeinona kahden viikon pakkokaranteenia vankeusrangaistuksen uhalla riskimaista Suomeen saapuville.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp) kyseli, ovatko Kiurun esittämät toimet ylipäänsä mahdollisia, ja elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) kritisoi Kiurua hätäilystä.

– Nämä tuntuvat kovilta toimilta. Kaikilla ei ole ollut samanlaista tilannekuvaa kuin meillä täällä etulinjassa. Tällaisessa tilanteessa puhetta riittää, tekoja esitetään tehtäväksi vähemmän, Krista Kiuru sanoo Ilta-Sanomien haastattelussa.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) tiedotti torstaina, että hallitus pyytää THL:ää valmistelemaan liikennevalomallin, jossa maat jaetaan punaisiin, keltaisiin ja vihreisiin.

Punaiseksi luokitelluista maista saapuvat henkilöt testataan Marinin mukaan todennäköisesti ”laajasti” ja määrätään viranomaispäätöksellä karanteeniin – pakollinenkin testaus- ja karanteenipäätös voi tulla Marinin mukaan kyseeseen.

Kiuru sanoo, että hän oli ennen kohuttua ulostuloaan varmistanut etukäteen, minkälaisiin toimiin tartuntatautilaki voi kriisihetkellä venyä.

Olisiko muiden ministereiden tuki pitänyt varmistaa paremmin – lähditkö karanteenijulkistukseen kuin ”soitellen sotaan”?

– Koronapandemian hoidossa on huomattu, että monenlaista kommentoijaa löytyy joka asiaan. Oma linjani on se, että en puutu sellaisten hallinnonalojen asioihin, joiden valmistelussa en ole ollut itse mukana. Alkuviikon keskustelun jälkeen ei liene enää kenellekään epäselvää, että tartuntatautiviranomaisilla on tartuntatautilain mukainen mahdollisuus määrätä pakkokaranteeniin ja ohjata koronatestiin riskimaista saapuvat. Kyseessä ei ole poliittinen päätös, vaan tartuntatautilain mukainen toimi, Kiuru sanoo IS:lle.

Kiurun mukaan maahanpääsyn kriteereitä tulisi tiukentaa. Hallitus päätti heinäkuussa sisäministeri Maria Ohisalon (vihr) esityksestä, että hyväksyttäviä syitä maahanpääsylle ovat työmatkojen ohella muun muassa seurustelusuhteet, hautajaiset, häät, sukulaisten tapaaminen ja mökin omistaminen Suomessa.

Riskimaissa matkustelun Kiuru tyrmää hallituksen selkeiden suositusten uhmaamisena.

– Useat riskimaissa vierailleet ovat saaneet tartunnan. Lisääntyvät tartunnat ovat ilmiö, joka kertoo, että omaehtoinen karanteeni ei ole aina pitänyt. Siinä on aiheutettu vaaraa toisten terveydelle ja turvallisuudelle.

Kiurun mukaan riskimaihin on matkustettu jopa ennakoitua enemmän, mikä on johtanut siihen, että tartuntoja tulee nyt Suomeen rajojen yli.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt