Verkkouutiset

Krista Kiuru: Esitämme Uudellemaalle viittä sote-aluetta

Peruspalveluministerin mukaan kunnat eivät ole kiinnostuneita sote-palveluiden tuottamisesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) mukaan hallitus aikoo esittää Uudellemaalle erillisselvityksen mukaista ratkaisua sosiaali- ja terveydenhuoltoon.

– Esitämme Uudenmaan erillisselvityksen pohjalta aluetta jaettavaksi pienempiin itsehallintoalueisiin, Krista Kiuru sanoi tänään perjantaina pitämässään tiedotustilaisuudessa.

Kiurun mukaan yksi 1,7 miljoonan asukkaan Uudenmaan maakunta olisi ollut liian suuri.

Uudenmaan erillisselvitys valmistui juuri ennen joulua. Selvityksessä esitettiin, että sosiaali- ja terveydenhuolto ja pelastustoimi järjestetään neljällä itsehallintoalueella ja Helsingin kaupungissa. Myös erikoissairaanhoidon järjestämisvastuu olisi ensisijaisesti alueilla. Vaihtoehtoja selvitettiin yhteistyössä alueen kuntien ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kanssa syksyllä 2019.

– Muualle ei ole tulossa Uudenmaan kaltaista erillisratkaisua, Kiuru sanoi.

Kiurun mukaan muualla pystytään kuitenkin ottamaan huomioon alueellisia erityispiirteitä.

Kiurun mukaan näin ollen sote-palveluiden järjestäjiä tulee Manner-Suomeen 22 eli 17 maakunnallista itsehallinnollista aluetta ja Uudellemaalle viisi aluetta. Nykyisin palveluiden järjestäjiä on 195.

Kuntien vastaus yllätti

Syksyllä selvitettiin myös kuntien mahdollisuutta toimia sote-palveluiden tuottajina. Kiurun mukaan kuntien vastaus oli yllättävä, kun asiaa niiltä kysyttiin.

– Jos järjestämisvastuuta ei ole, niin tuottamistakaan ei himoita enää omiin käsiin maakunnalta, Kiuru kertoi.

Hallitusneuvotteluissa päätettiin ottaa myös sairaaloiden työnjakoa koskeva keskittämisasetus esille. Korjattu asetus lähetettiin lausuntokierrokselle ennen vuodenvaihdetta. Kiurun mukaan asetukseen on tulossa muutoksia, joilla tuodaan joustoa kentälle ja mahdollisuus sopia yliopistosairaalan kanssa tiettyjen leikkausten tekemisestä keskussairaalassa.

– Teemme mahdolliseksi sen, että nykyisillä keskussairaaloilla olisi järjelliset mahdollisuudet pitää kiinni siitä, että yhteispäivystyksen toimintaedellytykset ja riittävät määrät osaajia saataisiin tukemaan keskussairaalatoimintaa, Kiuru sanoi.

Keskittämisasetus hiersi erityisesti Vaasassa, ja se oli RKP:lle tärkeä kysymys hallitusneuvotteluissa.

Kiurun mukaan sote-lainsäädännön tulee olla eduskunnassa kuluvan vuoden loppuun mennessä, jos sote-uudistus aiotaan saada tällä vaalikaudella valmiiksi.

Lue myös:

Kunnille 190 miljoonaa euroa soten kehittämiseen

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)