On hämmentävää, että yksi keskeisimmistä kysymyksistä on koronakriisin keskellä vailla selkeää vastausta: mihin koronaviruksen rajoitustoimilla tai niiden purkamisella pyritään.
Epätietoisuus ahdistaa ja vaikeuttaa suhtautumista tilanteeseen. On vaikea ottaa kantaa rajoituksiin ja niiden purkamiseen, jos tavoite on epäselvä: tähdätäänkö taudin tukahduttamiseen (useissa arvioissa paras tie), hillitsemiseen (tähänastinen tie) vai sittenkin sen leviämisen sallimiseen hieman nopeammin niin, että laumasuoja syntyy (nykytiedolla epäeettisin tie). Ilman tätä käsitystä jokainen keino näyttäytyy irrallisena.
Hyvää tilanteessa on se, että meillä alkaa olla suhteellisen hyvä tilannekuva siitä, missä nyt ollaan ja vertailutietoa maailmalta. Alamme myös ymmärtää eri keinojen vaikuttavuutta ja kriisin vaikutuksia terveyteen, talouteen ja yhteiskuntaan laajemmin. Tieto mahdollistaa vaihtoehtoisten etenemistapojen arvioinnin ainakin jollain tasolla. Vaihtoehtoja on syytä jatkuvasti pitääkin esillä, sillä ymmärryksemme viruksesta lisääntyy koko ajan ja saattaa tilanteen muuttuessa vaatia nopeita suunnanmuutoksia.
Tällä viikolla hallitus on luvannut kertoa ensimmäisiä tietoja siitä, miten kriisistä päästään pois. Tarvitaan exit-suunnitelma, jolla kyetään huolehtimaan ihmisten terveydestä ja samalla antamaan hengitystilaa taloudelle ja yhteiskunnalle, jottei kriisiaika syö pysyvästi pohjaa tulevaisuuden hyvinvoinnilta. Selvää on, ettei rajoituksia voi purkaa äkillisesti tai ilman riittävää testausta, jäljitystä ja eristystä sekä varmuutta terveydenhuollon kantokyvystä ja suojavarusteiden riittävyydestä, mutta maamme täydelliselle pysäyttämiselle on vaihtoehtoja.
Ei kuitenkaan riitä, että katsomme lähitulevaisuuteen vaan katse on nostettava pidemmälle. Koronakriisin vaikutukset tulevat ulottumaan pitkälle tuleviin vuosiin. Siksi nyt on kiinnitettävä erityistä huomiota päätöksiin, joita kriisin varjolla tehdään. Kriisiaika antaa hallitukselle poikkeukselliset toimivaltuudet ja oppositio tukee ponnisteluja kriisistä ulos pääsemiseksi. Tätä asetelmaa ei tule käyttää väärin hallituspuolueiden poliittisten etujen ajamiseen.
Taloudesta vastuu kriisiaikanakin
Kriittisessä asemassa on pitkän aikavälin talouslinja. Tänään eduskunnan täysistunnossa käsittelyssä oleva julkisen talouden suunnitelma on tästä näkökulmasta kuin märkä rätti kasvoille. Tuntuu, että koronan varjolla voi tehdä lähes mitä tahansa. Hetkenä, jolloin näemme Suomen ja maailman talouden sukeltavan historiallisen syvälle ja ymmärrämme, miten suuret haasteet meillä on edessä jo nykyisten palveluiden ylläpitämiseksi, hallitus on ujuttanut koronakehykseensä sisään kuntien uudet velvoitteet, kuten pidennetyn oppivelvollisuuden eli toisen asteen muuttamisen pakolliseksi.
Kun jo valmiiksi vaikeuksissa oleva kuntatalous heikkenee kriisin myötä entisestään 1,5-2 miljardia euroa, on absurdia esittää kunnille uusia velvoitteita alimitoitetulla kompensaatiolla. Juuri nyt tulisi mieluummin keventää normeja ja lisätä joustavuutta järjestämistapoihin. Tai kun valtio joutuu ottamaan miljardeja lisää velkaa, on hallituksen osattava priorisoida esimerkiksi yli miljardi euroa maksava henkilötunnuksen uudistaminen kiirelistan häntäpäähän ja tehtävä tilaa niille aivan välttämättömille toimille, joilla saadaan aikaan talouskasvua, työllisyyttä ja hyvinvointia kriisin jälkeen.
Nyt jos koskaan on uskallettava kysyä, mikä todella on tärkeää ja mihin meillä on varaa. Hyvinä aikoina olemme pitäneet kukkaron nyöriä tiukalla pahan päivän varalle. Nyt on se paha päivä ja kukkaron nyörejä on hetkellisesti löysennettävä, jotta kykenemme riittäviin toimenpiteisiin ihmisten hengen ja terveyden turvaamiseksi ja yritysten, kansantalouden ja koko yhteiskunnan nostamiseksi takaisin jaloilleen. Joudumme ottamaan velkaa rakentaaksemme sillan yli vaikeimman ajan, mutta jälleen on muistettava vastuumme pidemmällä aikavälillä: kestävyyden nimissä on vältettävä uusia pysyviä menolisäyksiä, sillä edessämme ovat vaikeat ajat ja vaikeita päätöksiä. Täysin muuttuneissa oloissa vanhaan hallitusohjelmaan ei pidä takertua, vaan tarpeita on arvioitava uudelta pohjalta. Maamme tarvitsee nyt vastuunkantajia.
Laajapohjaisuutta uudelleenrakentamiseen
Vaikeista ajoista on ennenkin noustu yhteistyöllä. Poikkeusoloihin siirtymiseen haettiin kansallista yksituumaisuutta ja maamme edun vuoksi se saatiin. Parlamentaariselle työlle on annettu tilaa myös monissa yksittäisen hallituskauden ylittävissä suurissa valmistelutöissä, kuten sosiaaliturvan uudistuksessa, 12-vuotisen liikennejärjestelmän laadinnassa ja niin edelleen.
Exit-suunnitelman jälkeen on välittömästi tehtävä suunnitelma myös kriisin jälkeiseen uudelleenrakentamiseen.
Tehtävät päätökset tulevat ehdollistamaan myös tulevien hallitusten työtä ja vaikuttamaan vuosikymmeniä tästä eteenpäin. Siksi uudelleenrakentamisen ratkaisuista olisi paikallaan sopia hallitusta laajemmalla pohjalla ja laajasti eri tahojen asiantuntemusta hyödyntäen.
