Verkkouutiset

Kreikan seuraavan lainaerän suuruus 6,7 miljardia euroa

Euroryhmä päätti, että Kreikka saa seuraavan lainaerän, kun kaikki ennakolliset toimet on toteutettu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroryhmä pääsi eilen maanantaina sopuun Kreikan lainaohjelman kolmannen väliarvion saattamisesta päätökseen. Kreikka voi saada seuraavan lainaerän, kun maa on toteuttanut viimeisetkin ennakolliset toimet.

Euroryhmä katsoo, että Kreikka on toteuttanut lähes kaikki ennakolliset toimet, jotka ovat ehtona lainaerän maksamiselle. Toimet koskevat muun muassa vero- ja eläkeuudistusta, terveydenhuollon tehostamista ja markkinoiden avaamista, yksityistämistoimia sekä toimia pankkien ongelmaluottojen hallitsemiseksi.

Euroryhmä sopi seuraavan lainaerän suuruudeksi 6,7 miljardia euroa. Se on tarkoitus käyttää erityisesti valtion maksurästeihin ja kassan vahvistamiseen.

Lainaerä on osa Kreikan kolmatta lainaohjelmaa, josta euroryhmä sopi elokuussa 2015. Lainaohjelma on kooltaan enintään 86 miljardia euroa. Kreikka on tähän mennessä saanut tästä ohjelmasta 40,2 miljardia euroa, josta se on maksanut takaisin 2 miljardia euroa.

Lisäksi euroryhmä arvioi kokouksessaan jatkotoimia, jotka edesauttavat Kreikan palaamista velkakirjamarkkinoille ennen ohjelman päättymistä. Erityisen tärkeänä pidettiin kasvustrategian luomista Kreikalle ja sen merkitystä velkakestävyyden kannalta.

Suomea edusti euroryhmän kokouksessa valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.).

Lainat maksaa Kreikalle Euroopan vakausmekanismi (EVM). Lopulliset päätökset tekee EVM:n johtokunta, kun Kreikka on täyttänyt kaikki ehdot.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)