Verkkouutiset

Kreikan lainakorko laskenut lähelle muita euromaita

Sijoittajat ovat Nordean mukaan osoittaneet tyytyväisyyttä Kreikan talouspoliittisiin uudistuksiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kreikan valtion pitkien lainojen korko laskenut lähelle muita euromaita. Kymmenen vuoden lainojen korko laski maanantaina 3,29 prosenttiin, mikä on matalin lukema sitten vuoden 2005.

Kreikka palasi velkakirjamarkkinoille itsenäisenä taloudenpitäjänä viime elokuussa, kun lähes vuosikymmenen jatkunut Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja euromaiden tuki päättyi.

Nordean aamukatsauksen mukaan paluu vaikuttaa onnistuneen ainakin jossain määrin.

Kreikka kerrotaan myös pyrkineen tekemään sopimuksen, jonka mukaan se maksaisi etuajassa puolet lainoistaan takaisin lle IMF:lle saadakseen paremmat ehdot lainan loppuosalle.

Kreikan 10-vuotinen korko on laskenut tämän vuoden aikana jo lähes 1,1 prosenttiyksiköllä. Sijoittajat ovat Nordean mukaan osoittaneet tyytyväisyyttä Kreikan talouspoliittisiin uudistuksiin, ja Moody’s paransi valtion luottoluokitusta kahdella pykälällä viime kuussa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)