Verkkouutiset

Koulutetut jättävät Suomen – karuja lukuja

Ekonomisti kehottaa keventämään työn verotusta Ruotsin mallin mukaisesti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Korkeasti koulutettujen suomalaisten muuttoliike ulkomaille on jatkunut jo yli vuosikymmenen ajan. Muuttotappio oli vuosina 2005–2017 jopa 13 000 henkeä, joista noin tuhat oli tutkijakoulutuksen saaneita.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n pääekonomisti Penna Urrilan mukaan luvut antavat ”varsin karun kuvan” nykytilanteesta.

– Avainosaajiemme nettomuutto on vuodesta toiseen miinuksella, kun paluuvirta on paljon lähtevää heikompi. Suomessa koulutuksensa saaneet huippuosaajat muuttavat ulkomaille, jääden monessa tapauksessa pysyvästi, Urrila kirjoittaa blogissaan.

Hänen mukaansa Suomi ei vaikuta olevan tarpeeksi houkutteleva maa takaisinmuuttoa suunnitteleville, vaikka maassa on monia etuja asuin- ja työympäristönä. Myös ulkomaisten osaajien houkuttelu on osoittautunut vaikeaksi.

– Mielestäni meillä ei ole tähän enää varaa. Suomen pitää pystyä houkuttelemaan ulkomaille lähteneitä suomalaisia, kuten myös ulkomaisia korkeakoulutettuja, paljon nykyistä paremmin. Hallitusneuvotteluissa tulisikin miettiä, millä keinoin voimme parantaa Suomen ja suomalaisen työelämän houkuttelevuutta erityisesti korkeasti koulutettujen näkökulmasta, Penna Urrila sanoo.

Urrila ohjeistaa seuraavaa hallitusta tekemään lisää investointeja tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Yhteiskunnan dynaamisuutta, kansalaisten tulevaisuudenuskoa ja avointa ilmapiiriä olisi vahvistettava.

Ilmiöön vaikuttaa myös monia maita ankarampi verotus.

– Työn verotusta tulisi keventää Ruotsin esimerkin mukaisesti erityisesti asiantuntijatyön palkkatasoilla. Nämä ovat esimerkkejä keinoista, joilla Suomen vetovoimaa takaisinmuuttoa harkitsevien parissa voitaisiin nopeasti parantaa, Penna Urrila toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)